Kenraali lupaa uupuneille sotilaille: Lisää väkeä kenttätöihin

Puolustusvoimien strategiapäällikkö kommentoi asiaa Kadettikunnan jäsenlehdessä.

Puolustusvoimissa palkatun väen määrä on tehtäviin nähden minimissä. Näin sanoo Puolustusvoimien strategiapäällikkö, kenraaliluutnantti Timo Kivinen kirjoituksessaan, joka on julkaistu Kadettikunta ry:n tuoreessa jäsenlehdessä, Kylkiraudassa.

– Tavoitteena on kohdentaa lisää henkilöstä kentälle keventämällä hallinnollista työtä digitalisoinnin ja toimintatapojen kehittämisen kautta, kirjoittaa Kivinen, joka siirtyy Pääesikunnan päälliköksi kesäkuun alussa.

Pääesikunnan päällikkö on Puolustusvoimien protokollassa heti seuraavana Puolustusvoimain komentajan jälkeen.

Sekä Upseeriliiton että Aliupseeriliiton puheenjohtajat totesivat Keskisuomalaisessa helmikuussa, että sotilaat työskentelevät tällä hetkellä äärirajoillaan. Tämä johtuu työtaakan kasvamisesta.

Väitettä tukee Upseeriliiton kysely, jonka mukaan 79 prosenttia vastaajista kertoo havainneensa uupumusta työyksikössään.

Vuosina 2012–2015 toteutettu puolustusvoimauudistus vähensi yhteensä noin 2 400 sotilas- ja siviilitehtävää. Puolustusvoimissa työskentelee tällä hetkellä kar­keasti laskien noin 8 000 sotilasta ja noin 4 000 siviiliä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.