Kesäaikaan siirtymistä vastustava kansalaisaloite luovutettiin eduskunnassa

Kesäajasta ei voida noin vain irtautua kansallisella päätöksellä, sillä viisareiden siirrosta säädetään EU-direktiivissä.

Kansalaisaloite kellojen kesäaikaan siirtämisen lopettamisesta luovutettiin eduskunnan varapuhemiehelle Arto Satoselle (kok.) torstaina. Aloitteessa ehdotetaan, että hallitus ryhtyisi valmistelemaan kesäaikaan siirtymisen lopettamista.

Satonen kirjoitti luovutustilaisuuden jälkeen Facebookissa, ettei ota kantaa aloitteeseen tässä vaiheessa. Samalla hän kuitenkin huomautti, että kokoomuksella on puoluekokouksen päätös kesäajasta luopumisesta.

Kesäajasta ei voida noin vain irtautua kansallisella päätöksellä, sillä viisareiden siirrosta säädetään EU-direktiivissä, joka sitoo Suomea EU:n jäsenmaana. Eduskunta voi kuitenkin antaa asiasta esimerkiksi lausuman.

Torstaina luovutettu aloite keräsi yli 70 000 kannatusilmoitusta. Eduskuntakäsittelyn vaatimuksena on 50 000 ihmisen kannatus.