Kesätyöt käynnistyivät – Kerro parhaat muistosi kesätöistä!

Kesätyöt ovat käynnistyneet monessa kunnassa ja yrityksessä maanantaina 1. kesäkuuta. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunki tarjosi tänä vuonna kesätyön 261 nuorelle.

Suurin osa 261 nuoresta aloitti työnsä maanantaina. Noin puolet kesätyöntekijöistä on nuoria, perusopetuksen päättäviä ysiluokkalaisia tai toisen asteen ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Nuorille maksetaan palkkaa kesärupeamasta 335 euroa kahdelta viikolta. Palkan lisäksi nuorille karttuu työkokemusta ja oppia erilaisista tehtävistä ja työpaikoista.

– Määräaikaan mennessä saimme yhteensä 4242 hakemusta, joista vuosina 1998- ja 1999-syntyneitä oli vajaa kolmasosa, rekrytointipäällikkö Sari Ropponen Jyväskylän kaupungilta kertoo.

Hakijoiden ja kesätyöpaikkojen määrät olivat suurin piirtein samaa luokkaa aikaisempien vuosien tapaan. Nuorisopalvelujen koordinoimana kesätyöpaikan sai 142 nuorta, joista 120 valittiin kahden viikon pesteihin arvalla.

Suurimmalle osalle nuorista tuleva kesätyö on ensimmäinen kosketus työelämään. Ennen kesätyön alkamista nuoret ovat osallistuneet infotilaisuuksiin ja kesätyönohjaaja toimii tukihenkilönä, joka myös kertaa kokemukset ja palautteen kesätyön mielekkyydestä, riittävyydestä ja yleisistä kokemuksista työpaikoilta.

Arvottujen paikkojen lisäksi 22 nuorta valittiin kokeiluluontoisesti toteutetulla kohdennetulla haulla kesätöihin hyvän hakemuksen ja haastattelun perusteella.

– Näin myös nuorimmat hakijat saavat tärkeää kokemusta haastattelutilanteesta. Hyvän hakemuksen merkitystä ei voi myöskään koskaan liikaa korostaa, Ropponen kertoo.

Nuorten työpaikat sijaitsevat eri puolilla Jyväskylää; päivähoidossa, liikuntapaikoilla, kirjastolla sekä vanhus- ja vammaispalveluissa. Työtehtävät vaihtelevat laidasta laitaan ja hakijat ovat myös voineet esittää toiveen työn sisällöstä ja ajankohdasta.

Millaisia muistoja sinulla on kesätöistä? Kurmoottiko pomo, kähvellettiinkö palkasta? Saitko kullanarvoisia oppeja tulevaan työnhakuun tai työskenteletkö samalla alalla tai jopa samassa yrityksessä edelleen? Haluatko lähettää terveisiä aiempaan kesätyöpaikkaasi?

Kerro kokemuksesi ja muistosi kommentoimalla tätä juttua keskustelupalstalla tai Keskisuomalaisen Facebook-sivulla, tai lähetä tarinasi sähköpostilla osoitteeseen verkkotoimitus@keskisuomalainen.fi. Keräämme parhaista tarinoista jatkojutun.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .