Keski-Suomen vihreät odottavat Touko Aaltoa kevään vaalikampanjointiin – Toiminnanjohtaja: "Uskon, että keskisuomalaiset osaavat arvostaa hänen työtään edelleen"

Vihreiden luopuva puheenjohtaja Touko Aalto on edelleen Keski-Suomen Vihreiden eduskuntavaaliehdokas.

– Aalto asetettiin ehdolle eduskuntavaaleihin 15. syyskuuta, eikä keskiviikkoinen ilmoitus muuta sitä tilannetta miksikään, vaikkei hän enää istuva puheenjohtaja olekaan. Keskisuomalaiset vihreät toivovat kansanedustajalleen paranemista, Keski-Suomen Vihreiden toiminnanjohtaja Veikko Ahola sanoo.

– Valmistelevaa vaalityötä ja ehdokashankintaa on tehty ja tehdään koko ajan. Toivomme Aallolle parasta mahdollista toipumista. Odotamme, että hän on keväällä meidän kanssamme vaalikampanjoinnissa mukana, Keski-Suomen Vihreiden puheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumela sanoo.

– Aallon paikka valtakunnan huipulla on ollut keskisuomalaisittain hieno juttu, mutta se, mitä me vihreät teemme maakunnassa ja paikallisesti, sitä me teemme kaikki yhdessä. Tämä työ ei toisaalta ole yhdestä ihmisestä riippuvaista, mutta samalla jokainen ihminen on meille tärkeä, Lumela sanoo.

Lumelan mielestä Aalto on toiminut epäitsekkäästi nostamalla yhteisen edun tärkeäksi.

– Samalla hän on asettanut tärkeäksi oman terveytensä ja jaksamisensa, Lumela huomauttaa.

 

Se , että Aalto ei ole enää valtakunnan johtohahmo, ei Lumelan ja Aholan arvioiden mukaan välttämättä näy keskisuomalaisten äänestäjien joukoissa.

– Uskon, että keskisuomalaiset osaavat arvostaa hänen työtään edelleen. En usko, että puheenjohtajuudesta luopuminen täällä Keski-Suomessa kuitenkaan kovin paljon vaikuttaa, Ahola sanoo.

– Valtakunnallisella puolueen puheenjohtajuudella ei ole samanlaista roolia, kun käydään maakunnallista keskustelua siitä, minkälaisia ehdokkaita ja edustajia me haluamme eduskuntaan. Toivon ja uskon, että keskustelu käydään vihreiden tärkeinä pitämistä teemoista, kuten ympäristö- ja erityisesti ilmastokysymyksistä, perusturvasta ja koulutuksen kehittämisestä, Lumela sanoo.

Lumela muistuttaa, että kansanedustajana Aallolla on vahva osaaminen ja valtavan hyvä taito saada ihmiset mukaan keskusteluun.

– Häntä tarvitaan edelleen, Lumela korostaa.

 

Keski-Suomen Vihreät on vahvistanut yhteensä neljä ehdokasta, Aallon lisäksi varmoja ehdokkaita ovat Bella Forsgren, Ilona Helle ja Nico Holmberg.

– Lisää ehdokkaita vahvistetaan lähipäivinä. Valinnat tekee meillä piirihallitus, joka kokoontui eilen keskiviikkona. Piirihallitus päättää, milloin se tiedottaa uusista valinnoista, kertoo Ahola.

Ehdokasasettelu jatkuu aina maaliskuulle asti, mutta Ahola arvioi, että suurin osa elleivät kaikki vihreiden ehdokkaat ovat selvillä jo tämän vuoden puolella.

 

Meri Lumelankin nimi vilahtaa ehdokasspekuloinneissa, mutta vielä hän ei sano juuta eikä jaata kysymykseen.

– Olen nyt täystyöllistetty kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävässä ja työssäni rehtorina. Harkitsen, pohdin ja ilmoitan aikanaan, mihin päädyn. En kiellä, etteivätkö uudetkin asiat kiinnosta, ja haluan omaa osaamistani kehittää. Aallonkin tapausta vasten on kuitenkin mietittävä, mitkä ovat omat voimavarat. Jos otan asioita tehdäkseni, haluan tehdä ne niin hyvin kuin mahdollista.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .