Keski-Suomessa luvassa lämmin kesälauantai

Maan etelä- ja keskiosissa saadaan nauttia tänään aurinkoisesta ja lämpimästä säästä, kertoo Ilmatieteen laitos.

Keski-Suomessa lämpötila voi nousta yli 20 asteen. Aurinko lämmittää vielä tänään lauantaina mukavasti, mutta sunnuntaina luvassa on jälleen sateita.

Myös Kaakkois-Suomessa lämpötila voi nousta reilusti yli 20 asteen, mutta aivan hellelukemiin ei ylletä. Pohjoisessa on pilvisempää, ja sadekuurot ovat Lapissa sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun tienoilla yleisiä. Perämeren pohjukassa ukkoset voivat jatkua pitkälle iltapäivään.

Yön aikana lounaasta leviää matalapaine sateineen kohti pohjoista. Maan kaakkoisosasta kohti Pohjanmaata ulottuvalla alueella voi sataa paljon vettä.

Sunnuntaille ennustettiin aiemmin viikolla kesämyrskyä. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan ylle sunnuntaina aamuyöstä saapuva voimakas matalapaine tuo mukanaan navakoita tuulia, mutta ihan myrskylukemiin ei ylletä. Merialueilla on odotettavissa kovaa tuulta, ja maa-alueilla tuuli on navakkaa. Hetkittäisiä kovempia tuulenpuuskia voi tulla.

Sateet yltävät Etelä- ja Keski-Lapin tienoille alkuillasta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .