Keski-ikäinen mies taas vankilaan lasten hyväksikäytöstä

Noin kuusikymppinen mies on tuomittu Keski-Suomen käräjäoikeudessa kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä neljän vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Mies tuomittiin lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä myös viitisen vuotta sitten.

Käräjäoikeuden julkisen selosteen mukaan 1950-luvulla syntyneen miehen uusimmat rikokset tapahtuivat vuosina 2009–11 ja kohdistuivat kahteen lapseen, joista toinen oli tuolloin 3–4-vuotias ja toinen 5–7-vuotias. Mies kosketteli lasten sukupuolielimiä, tyydytti itseään lasten nähden ja sai lapset koskettelemaan omaa sukupuolielintään. Tekoihin sisältyi myös suuseksiä.

Oikeus toteaa, että rikokset olivat omiaan aiheuttamaan lapsille erityistä vahinkoa lasten iän ja kehitystason vuoksi ja lasten miestä kohtaan tunteman luottamuksen vuoksi. Oikeus pitää rikoksia kokonaisuutena arvostellen törkeinä.

Mies velvoitettiin korvaamaan kummallekin lapselle 10?000 euroa kärsimyksestä. Lisäksi mies velvoitettiin korvaamaan valtiolle lasten oikeudenkäyntiavustajalle maksettava määrä eli noin 5?300 euroa.

Oikeudenkäyntiasiakirjat sekä asianomistajien ja heidän huoltajansa henkilöllisyys määrättiin salassa pidettäviksi asianosaisten pyynnöstä. Keskisuomalaisen ei julkaise tuomitun nimeä uhrien suojelemiseksi.

2010-luvun taitteessa Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen muun muassa kahdeksasta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joista yksi arvioitiin törkeäksi, kahdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Uhrit olivat tekoaikaan 7–15-vuotiaita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.