Keskisuomalainen 1.3.1918: Kuhmoisissa vangiksi jääneet punakaartilaiset haastattelussa

”Punakaartilaisia haastattelemassa.

Kuhmoisissa vangiksi joutuneet haavoitetut nuorukaiset August Sarkola Tyrvännästä ja Lauri Ranta Kalvolasta olivat allekirjoittaneelle Keskisuomalaisen haastattelijalle kertoneet matkoistaan ja taisteluistaan seuraavaa: Kun marraskuussa puhkesi kautta maan yleinen työväenlakko, perustettiin Tyrvännölle niinkuin Kalvolaankin työväenjärjestö, jonka tarkoituksena sanottiin olevan ylläpitää järjestystä ja rauhaa niillä paikoin. Tähän järjestöön kuuluvain jäsenten on omakätisesti kirjoitettava nimensä ja siihen listaan kirjoittivat omasta tahdostaan edellä mainitut nuorukaisetkin nimensä. Heillä ei ollut silloin aavistustakaan, että tähän järjestöön liittymällä oli kerran pakko nousta kapinaan omia kansalaisia vastaan.

Sitten tammikuun loppupäivinä tuli ankara määräys kaikille jäsenille, että heti oli lähdettävä Hämeenlinnaan, jonne saavuttua annettiin ase käteen ja komennettiin harjoituksiin. Heidän harjoituksensa supistuivat kuitenkin siihen, että kerran marssivat kadulla ja näyttivät miten aseet ovat ladattavat, mutta aikaa ei ollut ohjata miten aseita on käytettävä vihollista vastaan.

Matkalle Hämeenlinnasta heitä lähti jalkapatikassa 400 miestä, joista 50 venäläistä solttua. Joukon päällikköinä olivat hämeenlinnalaiset suutari Tamminen ja Venäjän armeijassa palvellut Syrjänen sekä mainittujen poikain komppanian päällikkönä hämeenlinnalaisille monista rikoksista tunnettu huligaan Walfrid (Witi) Wirta, joka sittemmin kaatui Kuhmoisten taistelussa.

Hämeenlinnasta lähdettäessä oli kielto, ettei saa ryöstää eikä murhata, ennekuin vastakkaiselta puolelta tekevät hyökkäyksen… …Mutta Lammille päästyään venäläiset sotilaat alkoivat ryöstää Porkkalan kartanoa… Hevosiakin ottivat sieltä toistakymmentä, joilla voivat kuljettaa ryöstämäänsä tavaraa eteenpäin…

Ensimmäiset ryöväykset nähtyään aikoivat Sarkola ja Ranta sekä joukko nuoria poikia kääntyä takaisin ja palata kotipaikoilleen mutta silloin päälliköt uhkasivat ampua joka miehen, jos askeleenkin astuvat poistuakseen.

Evon metsäopistolle tultua he olivat jo niin uupuneet pitkästä marssimisestaan, että olisivat yöpyneet sinne, mutta siinä yhtyi heihin riihimäkeläisiä noin 200 miestä, jotka myöskin tahtoivat jäädä sinne yöksi. Aikamoisen kinastelun jälkeen heidän täytyi yhä jatkaa matkaansa ja tultuaan Padasjoen Auttoisiin ryöstivät siinä viljaa sekä muuta tavaraa. Kansakoulun he ottivat siellä päämajakseen.

Pitkin matkaa he olivat jo ottaneet hevosia ja mitä ikinä irti saivat. Ei enää tullut kysymykseen montako hevosta ja leipää kuhunkin taloon jäi. Joka talossa ja pienimmässäkin pirtissä he huomasivat, kuinka hirveällä kauhulla heidät otettiin vastaan. Eivät isännät enempää kuin emännätkään tehneet pienintäkään vastarintaa, kun joukko aseistettuja miehiä meni heiltä vaatimaan ruokatavaraa y.m.
Padasjoelta lähdettäessä ei heidän mukanaan enää ollut venäläisiä solttuja kuin 20. Porkkalan ryöstön jälkeen heitä oli kadonnut vähän väliä ja kadonneet veivät osan ryöstetystä saaliista mukanaan.

Jo keskiviikkoiltana helmik. 20. p. komennettiin heidät aseisiin ja rintamalle, mutta kiellettiin ampumasta ennen kuin jotain epäiltävää näkisivät. He saivat kuulla, että valkoiset ovat vartiopaikallaan ja heitä pitää ampua. Mutta valkoset kun olivat valkoisia kuin lumi, niin eivät he mitään nähneet, joten sillä kertaa eivät päässeet ampumaankaan.

Seuraavana päivänä, torstaina komennettiin heidät ketjussa piirittämään vihollinen ja heti laukaisemaan, kun epäiltävän näkevät. Vielä kuulivat varoituksen: ”Etsikää suojaa itse kukin, etteivät viholliset näe teitä ampua, mutta ampukaa te suojan takaa.” Tällöin Sarkola juoksi suuren halkopinon taakse aikoen sieltä tähdätä, mutta hän ei ehtinyt suojaan eikä ainoatakaan laukausta päästää, kun jo valkoisen varman käden lähettämä laukaus katkasi hänen oikean käsivartensa. Samoin kävi Lauri Rannankin, kun hän aikoi kivuta edessään olevan aidan toiselle puolelle suojaan. Hän oli juuri päässyt aidan päälle, kun tarkkaan tähdätty luoti lävisti hänenkin käsivartensa.

Heidät kuljettivat omat miehensä hallussaan olevaan kunnansairaalaan, jossa he kuitenkaan eivät saaneet mitään hoitoa pariin päivään, mutta sitten kun valkoiset pääsivät voitolle, saivat hekin apua.

Muuta nämä ”ritarit” eivät tiedä kertoa sodan vaiheista. Mutta sitten, kun joutuivat valkoisten vankeina tänne sairaalaan, sanoivat häpeävänsä omaa itseään, kun täällä kohdellaan ja hoidetaan heitä, roistoja, yhtä hyvin kuin ainakin kunniallisia ihmisiä.” 

Lue perjantain 1.3.1918 Keskisuomalainen Kansalliskirjaston arkistosta.

Suomen sisällissota käytiin 27.1.–15.5.1918. Julkaisemme tuolta aikaväliltä päivittäin näytteen päivän Keskisuomalaisesta sadan vuoden takaa sekä linkin koko lehteen Kansalliskirjaston sivulle. Keskisuomalainen ilmestyi sisällissodan aikaan kuusi kertaa viikossa. Vuoden 1918 uutisia lukiessa kannattaa muistaa, että journalistiset arvot olivat tuolloin kovin toisenlaiset. Keskisuomalainen esimerkiksi seisoi vankasti valkoisten joukoissa.