Keskisuomalainen 14.3.1918: Vilppulassa taisteltiin, punaisista naisista aletaan muodostaa pataljoonia

Keskisuomalainen raporti Vilppulasta:

Punaiset rynnistävät, mutta lyödään takaisin. Veturi vallattu. Viime sunnuntaina alkoivat punaiset Vilppulan rintamalla rynnistellä. M.m. he pommittivat granaateilla Seppälän talo, jonne sattui n. 50 ammusta tuottamatta kuitenkaan sanottavaa vahinkoa; yksi huone ja navetan pää hieman vahingoittuivat. Ketään meikäläistä ei kaatunut ja vain yksi haavoittui.

Punasten naispataljoonat. Kotkasta ja Kouvolasta ovat punaiset naiset muodostamassa omia pataljoonejaan. Sotaväestä kun alkaa olla puute. Punaiset näet karkailevat joukoistaan.

Lue 14.3.1918 Keskisuomalainen Kansalliskirjaston arkistosta.

Suomen sisällissota käytiin 27.1.–15.5.1918. Julkaisemme tuolta aikaväliltä päivittäin näytteen päivän Keskisuomalaisesta sadan vuoden takaa sekä linkin koko lehteen Kansalliskirjaston sivulle. Keskisuomalainen ilmestyi sisällissodan aikaan kuusi kertaa viikossa. Vuoden 1918 uutisia lukiessa kannattaa muistaa, että journalistiset arvot olivat tuolloin kovin toisenlaiset. Keskisuomalainen esimerkiksi seisoi vankasti valkoisten joukoissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.