Keskisuomalainen puoluepomo on harvinaisuus

Vihreiden tuore puheenjohtaja Touko Aalto liittyi lauantaina keskisuomalaisten puoluejohtajien harvalukuiseen joukkoon.

Ennen Aaltoa maakuntaa on edustanut eduskuntapuolueen puheenjohtajana vain kristillisdemokraatteja johtanut Toimi Kankaanniemi ja SKDL:n Kalevi Kivistö.

Keskisuomalaiseksi lasketaan tässä jutussa sellaiset poliitikot, jotka asuvat tai ovat asuneet puoluejohtajuutensa aikana Keski-Suomessa ja tehneet poliittista uraansa maakunnassa.

Kristillisten ensimmäinen puheenjohtaja Laukaasta

Ennen jyväskyläläistä Aaltoa edellinen keskisuomalainen puoluepomo oli kristillisdemokraatteja vuonna 1989–1995 johtanut Toimi Kankaanniemi. Hän asui pitkään Uuraisilla ja on nykyään kirjoilla Jyväskylässä. Vuonna 2013 Kankaanniemi siirtyi perussuomalaisiin.

Kalevi Kivistö oli Keski-Suomen vaalipiirin kansanedustaja tullessaan valituksi SKDL:n puheenjohtajaksi vuonna 1979.

Vuonna 1983 Kivistö valittiin eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä. Hän toimi Keski-Suomen maaherrana vuosina 1985­–1997.

SDP:llä paljon keskisuomalaistaustaisia johtajia

SDP:n puheenjohtajiston historiasta löytyy useita kytköksiä Keski-Suomeen. Puheenjohtajista yhtäkään ei ole kuitenkaan valittu poliittiseen luottamustoimeen Keski-Suomesta.

SDP:tä vuosina 1903–05 johtanut Taavi Tainio oli syntynyt Keuruulla. Työuraansa hän aloitteli kirjakauppa-apulaisena Jyväskylässä.

SDP:n puheenjohtajana vuosina 1906–1909 toiminut Edvard Valpas-Hänninen oli syntynyt Saarijärvellä ja viettänyt varhaislapsuutensa Multialla.

SKP:n johtajana tunnettu Otto Wille Kuusisen synnyinpaikka on Laukaa. Koulunsa hän kävi Jyväskylässä. Kuusinen johti SDP:tä vuosina 1911–1913.

Demareita vuosina 1911–46 johtanut Onni Hiltunen oli syntynyt Jyväskylässä. Kalevi Sorsa, joka toimi SDP:n puheenjohtajana vuosina 1975–1987, oli syntynyt Keuruulla. Sorsa kävi kansakoulun Joutsassa ja aloitti keskikoulun Jyväskylässä.

Kristillisdemokraattien ensimmäinen puheenjohtaja Olavi Päivänsalo oli syntynyt Laukaassa.

Myös keskustan entinen puheenjohtaja Matti Vanhanen on syntynyt Jyväskylässä, mutta hänen kotikuntansa politiikassa toimiessa on ollut Nurmijärvi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .