Keskusta pestasi ex-urheilutoimittaja Laura Ruoholan viestintäpäälliköksi

Urheilutoimittajana ja tv-kasvona tunnetuksi tullut Laura Ruohola on nimitetty keskustan viestintäpäälliköksi. Ruohola aloittaa tehtävässä huhtikuun alkupuolella.

Ruohola työskenteli Ylen urheilutoimittajana 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Sen jälkeen hänet on nähty juontajana sisustusohjelmissa Nelosella ja MTV:llä.

Hän on työskennellyt myös viestinnän ja markkinoinnin parissa muun muassa kuninkuusraveissa ja loma-asuntomessuilla. Koulutukseltaan Ruohola on hallintotieteiden maisteri.

– Olen viime vuodet tehnyt töitä muun muassa sisustamisen, rakentamisen ja urheilun saralla. Tulen ehdottomasti pitämään nämä asiat elämässäni myös jatkossa ja luulen, että urheilutoimittajan taustasta voi hyvinkin olla hyötyä myös politiikan pelikentillä, Ruohola sanoi tiedotteessa.

Uusimmat

Kotimaa

Lähihoitajaksi voi vielä keväällä päästä ilman soveltuvuuskoetta – kaikki oppilaitokset eivät ota kokeita käyttöön

Suomi jarruttaa Euroopasta vietävän tiedusteluteknologian tehokkaampaa valvontaa

Turvapaikanhakija ei tiennyt juristiaan oikeustaistelun aikana – Abraham kertoo joutuneensa pakkopalautetuksi hengenvaaraan väärällä nimellä

Minna Canth -kirjailija Minna Rytisalo veti pääkirjaston Minnansalin ääriään myöten täyteen – vaikuttajan Jyväskylän-vuodet nousevat nyt uuteen arvoon

Kaksikko ryösti kaupan Paraisilla, poliisi nappasi epäillyt koiran avulla

Väitöstutkimus: D-vitamiinin puutos vaikuttaa useiden sairauksien syntyyn – tämän verran suomalainen tarvitsee ravintolisää päivässä

Linja-auto ja aura-auto kolaroivat jäisellä tiellä Loimaalla –  matkustajat selvisivät säikähdyksellä

Turistibussi jumahti jyrkkään ylämäkeen Riihivuorentiellä ja valui päin puita ja sähkölinjoja – yksi loukkaantui

Vuoden Matti on meteorologi Matti Huutonen – Nykänen sai tittelin ensimmäisenä 1983

Viikonloppu lämmin koko maassa, vuoden korkein lämpötila mitattiin Juupajoella – pakkanen häätää kevään tunnun ensi viikolla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.