Keskustan suosio laski puoluebarometrissa

Suhtautuminen muihin puolueisiin on muuttunut vähemmän.

Keskustaan suhtaudutaan nyt negatiivisemmin kuin viime syksynä, kertoi tuore puoluebarometri perjantaina. Myönteisesti keskustaan suhtautuvien osuus vastanneista oli nyt seitsemän prosenttiyksikköä pienempi kuin lokakuussa.

Suhtautuminen muihin puolueisiin on muuttunut vähemmän, vain prosenttiyksikön verran puoleen tai toiseen.

Myönteisimmin suomalaiset suhtautuvat nyt vihreisiin: 44 vastaajista suhtautui puolueeseen erittäin tai melko myönteisesti. SDP:hen suhtautui myönteisesti 38 prosenttia ja kokoomukseen 36 prosenttia. Keskustan vastaava luku on 34 prosenttia.

Vasemmistoliittoon suhtautui myönteisesti 32 ja perussuomalaisiin 23 prosenttia.

Kantar TNS:n toteuttamaan puoluebarometriin osallistuneista 58 prosenttia kertoi äänestävänsä varmasti tulevissa kuntavaaleissa. Kiinnostus on edellisistä kuntavaaleista hieman laskenut.

Barometriin tehtiin haastatteluja 1 235.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.