Keuruun rantaraitti sai uuden vetonaulan – kuntoportaat kutsuvat kaikenikäisiä treenaamaan

Keuruun keskustan rantaraitilta Kurkilahdentielle nousevissa rapuissa riitti torstaina, tuliterien kuntoportaiden virallisena avajaispäivänä, kulkijoita. Aamulla uutta liikuntapaikkaa testasivat koululaiset, päivän mittaan lukuisat muut kaupunkilaiset.

– Varmasti portaille tulee paljon käyttöä, kiittelivät ylös-alas-reissun tehneet Eini Ahonen ja Helena Immonen. Kurkiniemessä asuvat reippailijat kertoivat ohi kulkiessaan seuranneensa rappurakentamisen etenemistä.

Kuntoportaiden materiaalit, tukevat kestopuut, lahjoitti POP Pankki -ryhmään kuuluva Keuruun Osuuspankki 110-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Raput suunnitteli ja rakensi ja niiden valaistuksen kustansi kaupungin liikuntatoimi.

Portaat yhdistävät Kurkilahden rannassa kulkevan kävelytien ja Kurkilahdentien ja korvaavat kulkuväylänä liki samalla kohdalla olleen metsäpolun.

Porrastreeni tiedetään monipuoliseksi jalkalihasten kehittäjäksi. Rappuja voi kulkea esimerkiksi vauhtia vaihdellen, askelma kerrallaan, pitkillä harppauksilla tai tasahypyillä. Poppi-portaissa on jo pidetty myös ensimmäiset ohjatut harjoitukset, ja opastusta on luvassa vaikkapa valtakunnallisten Porraspäivien kampanja-aikana 5.–11.11.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .