Kevään ylioppilaskirjoitukset ohi

Kevään ylioppilaskirjoitukset päättyivät tänään saamen kokeeseen. Siihen ilmoittautui kolme kokelasta.

Suurimmalta osalta kirjoitusurakka päättyi kuitenkin jo perjantaina, jolloin oli vuorossa vieraan kielen lyhyen oppimäärän koe.

Tänä vuonna kevään tutkintoon ilmoittautui kaikkiaan 41 000 henkilöä eli kolmisensataa viime kevättä vähemmän. Tutkinnon voi saada valmiiksi 32 000 kokelasta.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän yläkoulujen personal trainer -toiminta laajenee – Oppilaille ilmaista liikunta- ja ravintoneuvontaa

Kattopeltejä irtosi Yliopistonkadulla – pelastuslaitos esti vaaran sunnuntaina

Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalaismarkkinoilla Vantaalla – ulkoministeri kiittää turvamiehiä blogissaan

Vanhusjärjestöt huolestuivat vanhuspalveluiden keskittymisestä – "Suuret monikansalliset toimijat syövät pienempiä kotimaisia, ja se on erittäin valitettavaa."

Muuttuuko Jämsän Pässinmäki taidetaloksi? – Kauko Sorjosen säätiö osti entisen edustuskerhon

Kiinniotto Jyväskylässä: Poliisi löysi aggressiivisen henkilön hallusta neljä veistä

Loton pääpotti meni Tampereelle – tuoretta miljonääriä odotetaan Veikkauksen pääkonttorille

"En voi hyväksyä sitä, että sokeasti tottelemme määräyksiä" – jyväskyläläinen hammaslääkäri kieltäytyi influenssarokotuksesta, nyt hän elää irtisanomisuhan alla

Naapuri kuunteli radiosta, kun viereisessä asunnossa ollut vankikarkuri uhkasi räjäyttää koko talon, ja silloin alkoi jännittämään – Lahden piirityksestä on 25 vuotta

Rivitaloasunto palaa Salossa, koko talo evakuoitu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.