Kevät on tullut! Joogaava karhuäiti Mimmi pelmahti neljän poikansa kanssa nauttimaan lumesta ja herkuista – katso kuvat

Ensin ulos rynnivät oviaukon täydeltä karhukolmoset Kasper, Jesper ja Joonatan. Ne riehaantuivat kotipihan paksun hangen hupaisasta pettävyydestä ja pitkän paaston jälkeen makoisilta maistuneista herkkupaloista – omenista, leivistä, pähkinöistä. Kevät oli selvästi tullut, vaikka taivas märkää lunta pärskyttelikin!

Heti aistittuaan 3-vuotiaiden pikkuveljiensä kevätsäntäyksen vaati myös Jaki, 7, poispääsyä omasta pesästään. Joogaavana karhuna maailmankuuluksi tulleen äidin, Mimmin, uumoiltiin korkean ikänsä vuoksi jäävän vielä mieluiten lymyilemään petilleen, mutta 28-vuotias vetreä vanha rouva ottikin jalat alleen, säntäsi talvea kanssaan viettäneen poikansa perään ja liukasteli vatsallaan keväthangella.

 

Karhujen herääminen Ähtärin eläinpuiston Karhulassa on jokavuotinen keväänmerkki. Tällä kertaa perhe oli asettunut talviunille marraskuun lopulla ja nukkunut poikkeuksellisen rauhallisesti.

– Karhuja käydään talvisaikaan katsomassa noin kerran viikossa. Nyt meni pari kuukautta, ettei niistä näkynyt silmällistäkään. Tällä kertaa oli päädytty siihen, että kolmoset nukkuivat yhdessä toisella ja Mimmi ja Jaki kaksin toisella puolella. Järjestely näytti rauhoittaneen pesät, kiitteli eläintenhoitaja Outi Saarinen.

Kaikki eläinpuiston karhut ovat syntyneet Ähtärissä. Karhuperheen Mörri-isä jouduttiin lopettamaan viime vuonna 26-vuotiaana.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .