Kieltolain loppuminen ei tuonut jatkuvia juhlia vaan tiukat rajat – tarkoitus oli suojella naisia ja muita, jotka "eivät osaa ajatella itse"

Kieltolain jälkeen ravintoloissa sai tarjoilla alkoholia ruuan kanssa. Käytännöt olivat kirjavia ja rikkomukset moninaisia.

Jokisen veljesten pitämä ravintola Suoja oli 1930-luvun alussa Jyväskylässä paikka, johon kannatti suunnata, jos kaipasi suulleen kostuketta virallisten anniskeluaikojen ulkopuolella.

Veljekset päästivät asiakkaita sisälle ennen aamuyhdeksää, ja juominen saattoi jatkua aamuseitsemään. Viimeiset asiakkaat poistuivat keittiön ovesta.

Alkoholia sai kotiinviemisiksikin: jaloviinapulloja myytiin 60 markalla ja olutta kuljetettiin jopa sotilaspiirin esikuntaan.

Tyytyväisyystakuuta Jokisen veljesten tuotteilla ei ollut.

Viski tai jaloviina saattoi olla tavallista kirkasta viinaa. Vissyveden loppuessa viskigrogiin lisättiin hanavettä ja hiilihapot otettiin oluthanasta. Laskukin oli toisinaan kaksin- tai kolminkertainen verrattuna normaalihintaan.

Lopulta Jokisten puuhat kiinnittivät myös alkoholitarkastajien huomion. Kieltolain päättymisen jälkeen vuonna 1932 alkoholitarkastajat olivat ylityöllistettyjä, mutta luvattomat tanssit johtivat tarkastajat Suojan rikkomusten jäljille vuosina 1933–34.

Viimeinen havainto veljeksistä on, kun he poistuivat kaupungista maksamatta palkkoja ja vuokria sekä sähkö- ja vesilaskuja. Ilmoitus anniskeluluvan peruuttamisesta saapui vasta, kun veljekset olivat jo hävinneet kaupungista.

– Suojan tapaus on hyvin poikkeuksellinen ja räikeä. Pääsääntöisesti alkoholitarkastajat kiinnittivät huomiota esimerkiksi siihen, että alkoholia oli myyty ilman ruokaa tai sen kanssa ei tarjoiltu riittävästi vettä, Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Pirjo Ovaskainen kertoo.

Kieltolaki kovensi juomatottumuksia

Väitöstutkimuksessaan Ovaskainen selvittää suomalaisen anniskelupolitiikan murrosta 1930-luvulla.

Tutkimuskohteina ovat Tampere, Jyväskylä ja Kuopio. Aineisto koostuu esimerkiksi kaupunginhallitusten ja -valtuustojen anniskelulupien myöntämistä koskevista pöytäkirjoista sekä alkoholitarkastajien kertomuksista.

Kaikissa kolmessa tutkimuskaupungissa näkyy Ovaskaisen mukaan se, että anniskelulupien myöntämiseen oli kieltolain päätyttyä kova paine.

Juominen ei ollut kieltolain aikana loppunut, mutta juomatottumukset olivat muuttuneet. Ennen kieltolakia suomalaiset joivat eniten mietoja juomia kuten olutta, mutta kieltolain aikana kansa löysi väkevän viinan kuten spriin ja pirtun.

Alkoholista haluttiin valtiolle verotuloja, joten laillisen juomisen paikkoja tarvittiin paljon. Jyväskylässä myönnettiin vuonna 1932 anniskelulupa kaikille 11 hakijalle. Kuopiossa 18 hakemuksesta hyväksyttiin 15, Tampereella 51 hakemuksesta 49.

– Heti vuonna 1933 olutravintoloiden anniskelulupien määrä alkoi vähentyä, ja se jatkui koko 1930-luvun, Ovaskainen sanoo.

Maaseudulla ei saanut anniskella paikallisille

Kieltolain päättyminen tuo helposti mieleen vapaasti virtaavan viinan ja jatkuvat juhlat. Todellisuus oli toista – anniskelua rajoitettiin niin paljon kuin väkiviinalaki salli.

– Lain perusajatus oli, että oli suojeltava tiettyjä kansanryhmiä, jotka eivät osaa ajatella itse. Näitä olivat työläiset, naiset, maalaiset ja nuoret, Ovaskainen kertoo.

Yksin ravintolassa istunutta naista pidettiin prostituoituna vielä pitkään 1930-luvun jälkeenkin. Maaseudulle anniskelulupia ei myönnetty kuin matkailijataloille ja hotelleille, eikä niissä saanut anniskella paikallisille.

Alkoholiliikkeen tummanvihreät seinät ja poispäin asiakkaista käännetyt etiketit pyrkivät tekemään ostokokemuksesta mahdollisimman epämiellyttävän.

Keitetty kananmuna ei riittänyt ruuaksi

Alkoholitarkastajat törmäsivät työssään niin anniskeluaikojen, -alueiden kuin -määrien rikkomuksiin.

Koska anniskeluluvan laajuus perustui ravintolan tasoon, myös ravintolan siisteyteen kiinnitettiin huomiota. Huomautus saattoi tulla haalistuneesta maalipinnasta tai korjausta vaatineesta vessasta.

Pääpainon piti anniskelusta huolimatta olla ruuassa. Pelkkä keitetty kananmuna ei kelvannut, mutta puuro sopi työläisten ravintolan listalle. Hienossa hotelliravintolassa odotukset olivat korkeammalla.

– Ryypiskelyn ohella laulettiin, hoilattiin ja huudettiin. Aina vähän väliä tanssittiin, mikäli tätä heilumista voitiin tanssiksi sanoa, kritisoi sosiaaliministeriön edustaja lausunnossaan Jyväskylän Kaupunginhotellin elämää vuonna 1935.

Ohjelman arviointi loppui alle vuosi sitten

Ravintolan siisteyden tai ohjelman arviointi ei ole Suomessa kovin kaukaista historiaa. Vasta alkoholilain muutos viime vuoden maaliskuussa hävitti eriasteiset anniskeluluokat ja ohjelma- tai tasovaatimuksen yli puolenyön auki olevilta ravintoloilta.

– Vanhan alkoholilain mukaan puoli neljään sai anniskella hyvätasoinen viihderavintola tai hyvätasoisen hotellin yhteydessä oleva ravintola. Silloin arvioitiin ravintolan siisteyttä, katsottiin kalusteita ja äänentoistolaitteita, ylitarkastaja Arto Pentti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston Jyväskylän-yksiköstä sanoo.

Puoli kolmeen asti auki olleilta ravintoloilta vaadittiin tasokasta ohjelmaa. Määrittelyyn tarkastajat saivat ohjeet Valviralta.

– Stripparia ei katsottu hyvätasoiseksi ohjelmaksi, karaoke oli vähän siinä ja tässä, Pentti kertoo.

Alkoholilain muutos viime vuonna oli muutoinkin käänteentekevä hetki. Taakse jäivät jatkoaikalupien lisäksi esimerkiksi kerralla myytävien alkoholiannosten rajoitukset.

Samat rikkomukset näkyvät yhä

Päihtyneiden oleskelu ravintoloissa ja heille anniskelu on pysynyt alkoholitarkastajien murheenkryyninä 1930-luvulta tähän päivään asti.

Tilanne on sama anniskelualueen rajojen noudattamisessa. Jos 1930-luvulla juomia saatettiin tuoda luvatta saunatilaan, nyt ne lähtevät mukaan vessaan.

– Aika monessa ravintolassa asiakkaat eivät uskalla jättää juomiaan vahtimatta, Arto Pentti kertoo.

Alkoholitarkastaja voi yhä ilmaantua ravintolaan ennalta ilmoittamatta, mutta anonyymi hän ei ole.

– Kun menemme ensimmäiseen ravintolaan, sana kiirii. Puhelimet ja Whatsappit alkavat laulaa, ja ravintoloissa osataan odottaa, että tarkastaja on tulossa, Pentti arvioi.

Tylyjä lopputuloksia tarkastuksista ei kuitenkaan tule tänä päivänä yhtä herkästi kuin 1930-luvulla. Nykyisin tarkastajien tehtävä on anniskelulupien myöntämisen ja valvonnan lisäksi neuvoa, ja anniskeluoikeuksiin puututaan vasta, jos rikkeitä on useita tai ne jatkuvat.

Toista oli 1930-luvulla:

– On välttämätöntä, että järjestys Jyväskylän Kaupunginhotellissa suuresti paranee, taikka, jos se ei ole mahdollista, että hotellilta otetaan anniskeluoikeudet pois, kirjelmöi sosiaaliministeriön raittius- ja alkoholiasiain osaston päällikkö Alkoholiliikkeen johtokunnalle heinäkuussa 1935.

Monen kerroksen kapakoita

Kuka tahansa ei voinut 1930-luvulla astua mihin tahansa ravintolaan.

Luokka- ja puoluejako oli selkeä: työläisillä, keskiluokalla ja herroilla oli omat ravintolansa. Vasemmiston kannattaja ei avannut oikeistolaisen ravintolan ovea, ja maalaisliittolainen suuntasi maalaisliittolaiseen kapakkaan.

– Puhuttiin edelleen hyvin kahtiajakautuneesta maasta. Sisällissodasta ei ollut kulunut pitkää aikaa, Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Pirjo Ovaskainen kertoo.

Hän tekee väitöstutkimusta siitä, miten anniskeluun liittyvät kysymykset ratkaistiin kieltolain päätyttyä. Anniskeluluvat myönsi tuolloin Alkoholiliike eli Alko, mutta suositukset laadittiin kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa.

Luokkajako näkyy myös tutkimuskaupunkien Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion päätöksenteossa.

– Se näkyi välillä hyvinkin räikeästi, kun käsiteltiin anniskeluoikeuksia. Oikeistolaiset vastustivat vasemmiston ravintoloita ja toisinpäin. Siitä käytiin välillä hyvinkin kiihkeää keskustelua, Ovaskainen sanoo.

Raittiusliike halusi palauttaa kieltolain

Poliittisen jakautuneisuuden lisäksi myös raittiusliike näkyi anniskelulupien käsittelyssä.

– Oli puhtaasti puoluepolitiikkaa mutta myös raittiusaatetta ja ajatusta, ettei alkoholi kuulu suomalaiseen kulttuuriin, ja että siitä on päästävä irti sekä kieltolaki saatava takaisin. Näin ajattelevat olivat valtuustoissa hyvinkin kovaäänisiä, heillä oli vahvat mielipiteet eivätkä he mielipiteestään järkkyneet, olipa kyseessä oikeiston tai vasemmiston ravintola, Pirjo Ovaskainen toteaa.

Sen lisäksi, että sosiaaliluokat jakautuivat omiin tiloihinsa, myös säännöt olivat erilaiset eri ryhmille. Tavallisiin ravintoloihin tehtiin tarkastuksia, ja anniskeluoikeuden saattoi menettää rikkomuksista.

Yksi anniskeluluokka oli kuitenkin valvonnan ulkopuolella. A1-luvan saaneiden klubien anniskeluoikeus oli laaja, eikä niitä valvottu lainkaan.

– Klubiravintolat olivat suljettuja, ulkopuolisilla ei ollut niihin asiaa. Klubien ravintoloita koski kotilaki, eli tarkastajallakaan ei ollut niihin mitään asiaa, koska sinne meneminen olisi ollut kotirauhan rikkomista. Siellä saatiin touhuta ihan mitä haluttiin, Ovaskainen kertoo.

Pirjo Ovaskainen tekee väitöstutkimusta Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian laitoksella. Väitöskirjan työnimenä on "Alkoholiliike vai kaupungintalo – Anniskeluun liittyvän paikallisen kontrollipolitiikan murros kieltolain päätyttyä Jyväskylässä, Kuopiossa ja Tampereella", ja sen on tarkoitus valmistua keväällä 2021. Ovaskainen on aiemmin tutkinut Jyväskylän yliopistossa tekemässään gradussa ravintolaelämää Jyväskylässä 1930-luvulla.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .