Kiista rahoitusmarkkinaverosta yhä auki

Hallituksen kanta rahoitusmarkkinaveron valmisteluun on edelleen ratkaisematta, eikä tiedolle tämän illan neuvotteluista ole saatu vahvistusta.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi iltapäivällä, että keskusteluja käydään tänään vielä illemmalla ja tavoitteena on saada ratkaisu ennen huomista EU-ministerivaliokunnan kokousta.

Hallituksen avainministerit neuvottelivat asiasta eilen, mutta ilman tulosta.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on ollut tänään vaalikiertueella Pohjanmaalla. Pääministerin esikunnasta kerrottiin, ettei tapaamisia asian tiimoilta ole tiedossa tälle päivälle.

Rahoitusmarkkinaverosta keskusteltiin pitkään eduskunnan suuressa valiokunnassa. Minkäänlaisia ratkaisuja ei syntynyt, koska hallituksen kantakaan ei ole selvillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vartiointiliikkeen omistaja varasti vartioimistaan kaupoista liki 30  000 euron edestä rahaa ja tavaraa, lavasti murron omaan kotiinsa ja vei mökeiltä mönkijöitä

Sotaveteraani tunsi kiitollisuutta omaa sukupolveaan kohtaan, kun sai nähdä miten hyvä itsenäisyyden säilyttäneestä Suomesta tuli

Posti ei ole saanut uusia yhteydenottoja tietosuojaongelmien vuoksi

Jyväskyläläisnainen järkyttyi häikäilemättömästä varkaudesta keskellä kirkasta päivää – "hirveän iso mies" hyppäsi rattiin ja vei auton nenän edestä

Unkarista tuotiin Helsinkiin lähes puoli miljoonaa Rivotril-pilleriä auton rakenteisiin piilotettuna, neljä tuomittiin vuosiksi vankilaan

KORJAUS: Pitkän linjan ammattirikollinen tuoreen kirjan mukaan: Ehdotin syyttäjän ampumista rynnäkkökiväärillä aamutelevision suoraan lähetykseen

Vedenkäytön säännöstely Petäjävedellä jatkuu viikkoja – Uimalan puusauna kuntalaisten käytettävissä päivittäin

Turhia kilpailukieltosopimuksia pyritään karsimaan kolmikantaisesti

Mies löytyi hukkuneena Lutakon satamasta Jyväskylästä maanantaina

Kuopion kouluhyökkäystä tutkitaan myös valmistelurikoksena, haavoittuneista sairaalassa enää yksi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.