Kiistellyn glyfosaatin kohtalo EU:ssa jäi vieläkin auki

Tällä hetkellä glyfosaatin käyttö kasvinsuojelussa on sallittua kuluvan vuoden kesäkuun loppuun.

Euroopan unioni (EU) miettii vieläkin, miten se suhtautuu kasvinsuojeluaine glyfosaatin käyttöön rikkakasvien torjunnassa jatkossa, vaikka asialla alkaa olla kiire.

EU:n jäsenvaltiot keskustelivat asiasta torstaina kasvinsuojeluaineasioita käsittelevässä pysyvässä komiteassa. Komitea päättää tehoaineiden hyväksymisestä EU:ssa, ja Suomea komiteassa edustaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).

Tukes kertoo, että Euroopan komission ehdotus ei saanut taakseen jäsenvaltioiden määräenemmistöä ja nyt komissio jatkaa selvittelyjä, miten asiassa edetään. Tukesista saadun tiedon mukaan komission ehdotuksena oli, että glyfosaatin käyttölupaa jatkettaisiin yhdeksällä vuodella. Tällä hetkellä glyfosaatin käyttö kasvinsuojelussa on sallittua EU:ssa kuluvan vuoden kesäkuun loppuun.

Päätöstä glyfosaatin kohtalosta on siirretty EU:ssa aiemminkin. Alun perin päätös piti tehdä viime vuoden loppuun mennessä.

Turvallisuudesta eri näkemyksiä

Glyfosaatin käytön turvallisuudesta kiistellään. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan on olemassa todisteita siitä, että glyfosaatti kasvattaa imusolmukesyövän riskiä. Toisaalta Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) mukaan vakavia huolia glyfosaatin terveysriskeistä ei ole. EFSA on todennut, että joissain glyfosaattivalmisteissa esiintyvä niin sanottu POEA-apuaine on huomattavasti myrkyllisempi kuin glyfosaatti.

Glyfosaatti tuli markkinoille 1970-luvun alussa, ja Suomessa sitä on käytetty vuodesta 1976. Tukesin mukaan glyfosaatti on myydyin tehoaine Suomessa. Myynti on vähentynyt viime vuosina, mutta esimerkiksi vuonna 2013 se ylsi vielä noin 550 tonniin. Glyfosaattia on muun muassa Roundup-nimellä myytävissä tuotteissa.