Kirja: Hornetin ohjuksista tiukka vääntö

Hornet-hävittäjäkaupat Yhdysvalloista vaativat aikanaan kovaa diplomaattista rutistusta, paljastaa Suomen entinen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Jukka Valtasaari tuoreissa muistelmissaan.

Valtasaari kirjoitti yhdessä puolisonsa Etel Valtasaaren kanssa teoksen Suurlähettiläänä suurvallassa (Docendo). Teoksen mukaan Suomelle oli kynnyskysymys, että koneiden ohjus olisi nykyaikaisin Amraam-ohjus.

Ohjuksen vientiluvan käsittely oli kuitenkin kesken Nato-maissa. Pentagonin intresseissä oli pitää huolta oman kaluston ylivertaisuudesta ja myydä muille kakkosluokan tavaraa. Suomi ei kuitenkaan halunnut myöntyä tähän.

Tapaamisessa apulaispuolustusministeri John Deutschin kanssa Valtasaari löi argumenttinsa pöytään.

- Emme me osta hävittäjiä huviajoa varten, sillä jos naapurilla on parempi ohjus, lentäminen on vaarallista.

Argumentit tehosivat, ja ohjusten vientilupaa Natossa joudutettiin.