Kirjanpainaja- kuoriaisen tuhot odotettua pienemmät

Kirjanpainajakuoriaisten aiheuttamat metsätuhot jäävät tänä vuonna odotettua vähäisemmiksi. Kylmän alkukesän vuoksi kirjanpainajat eivät ole kasvaneet ennakoitua vauhtia.

Suomen metsäkeskus ennusti toukokuussa, että kirjanpainajakanta on vähintään viime kesän tasolla. Viime vuoden tuhojen arvoksi arveltiin yli kaksi miljoonaa euroa.

Kirjanpainajat tekevät tuhoa kuusikoissa syömällä puuta, mikä laskee puun arvoa merkittävästi.