Kirjat: Hitlerin kenraali kauhisteli Suomen tappiolukuja – mutta huomioinarvoista on myös se, mistä hän ei päiväkirjoissaan puhunut¨

Kirjat: Torstaina julkaistuissa päiväkirjoissaan Waldemar Erfurth kuvasi Suomea Saksan parhaimmaksi liittolaiseksi.

Pekka Visuri: Waldemar Erfurth, Sotapäiväkirja 1942–1943. Toimittanut ja suomentanut Pekka Visuri. Docendo 2018.

Kokonaiskuva Suomen tiestä läpi toisen maailmansodan tarkentuu ja monipuolistuu edelleen, vaikka aiheesta on tehty paljon tutkimuksia, tietokirjoja, elämäkertoja ja eritasoisia muistelmia.

Saksan yhteyskenraalina päämajassa Mikkelissä toimineen Waldemar Erfurthin (1871–1971) päiväkirjojen ilmestyminen on merkkitapaus sekä historian tutkijoille että harrastajille. Teoksen on toimittanut ja suomentanut professori Pekka Visuri.

Nyt ilmestynyt teos kattaa Erfurthin sotapäiväkirjan vuosilta 1942–1943. Yli 500-sivuinen kirja on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Visurin toimittamalle Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941 – Suomalais-saksalainen yhteistyö Waldemar Erfurthin päiväkirjojen valossa.

Erfurthin päiväkirja vuodelta 1944 on julkaistu Eino. E. Suolahden kääntämänä vuonna 1954 ja uusintapainos Pekka Visurin johdannolla täydennettynä vuonna 2014, joten päiväkirjatrilogia on nyt valmis. Se on teos, jota ei voi sivuuttaa, jos haluaa kokonaiskuvan Suomesta toisessa maailmansodassa.

Pekka Visuri on yleisesikuntaeversti ja valtiotieteen tohtori. Hänen asiantuntemuksensa sekä kokemuksensa tutkijana ja lukuisten teosten kirjoittajana näkyy tässäkin työssä. Visurin kirjoittama laaja johdanto sisältää Erfurthin elämänvaiheiden lisäksi yleisesityksen ”Suomi suursodan sivunäyttämönä 1942–1943”. Kirjan lopussa on lisäksi ”tapahtumakalenteri” vuosilla 1942–1943 ja huolellisesti laadittu henkilöhakemisto.

Erfurth kirjoitti päivittäin tehtävistään, tapahtumista, saamistaan tiedoista ja paljosta muusta: muun muassa Adolf Hitlerin vierailusta Suomessa ja Carl Gustaf Emil Mannerheimin vastavierailusta ja presidentti Risto Rytin uudelleenvallinnasta. Näin piirtyy saksalaisen kenraalin näkökulma sodanjohtoon Mikkelissä ja samalla laajemmin Suomeen. Lukijan on pidettävä mielessä, että Erfurth kirjoitti Saksan näkökulmasta.

Huomionarvoista on myös se, mistä Erfurth ei kirjoittanut. Muistiinpanot eivät sisällä mitään Saksan hirvittävistä rikoksista, juutalaisten tuhoamisleireistä ja orjatyövoiman käytöstä. Visuri onkin kiinnittänyt tähän huomiota johdannossa: ”Niistä ei yleensä puhuttu sodan aikana edes luotettujen kesken ja tarkempaa tietoa tuli julkisuuteen vasta sodan jälkeen ja vähitellen”. Ehkä näin, mutta saksalaisten kenraalien täytyi tietää ainakin pääpiirteissään mitä tapahtui. Kenraalit katsoivat parhaaksi vaieta ja miljoonien murhaaminen oli mahdollista.

Suomen talvi 1942 oli ankea. Suoranainen nälänhätä oli lähellä. Suuret tap­piot masensivat mieliä. Jatkosodan alusta kesäkuusta 1941 syyskuuhun 1942 Suomen tappioluvat olivat 32 303 kuollutta, 82 282 haavoittunutta ja 3 390 kadonnutta. Erfurth kommentoi lukuja 3,8 miljoonan asukkaan kansalle kauhistuttaviksi.

Suomi oli kuitenkin suursodan sivunäyttämö. Saksa ja sen liittolaiset menettivät Stalingradin taistelussa 850 000 miestä. Saarroksiin jääneen 6. armeijan osuus oli tästä 250 000 miestä.

Erfurth ihmetteli, miksei Suomen päämaja osoittanut mitään huomiota saksalaisille upseereille Mikkelissä, Stalingradin onnettomuuden johdosta: ”Suomalaiset eivät ilmeisesti oikein tiedä, miten meihin pitäisi nyt suhtautua, koska saksalaisen propagandan väritetyt kuvaukset eivät kestäneet heidän realistisemman tarkastelutapansa edessä.” Terävä arvio osui varmaankin oikeaan.

Suomi oli Saksan paras liittolainen ja tätä mieltä olivat Erfurthin lisäksi monet muutkin saksalaiset. Yhtä kiistatonta on myös se, ettei Suomi olisi selviytynyt vuosina 1942–1943 ilman Saksan tukea. Näissä asetelmissa Suomi pystyi kuitenkin pitämän kiinni kansallista eduistaan ja ainakin johonkin rajaan saakka sanomaan mikä Suomelle käy mikä ei. Mannerheim ilmoitti jo varhaisessa vaiheessa Erfurthille, ettei Suomi enää hyökkäisi Sorokkaan eikä osallistuisi Leningradin valtaukseen.

Mutta näköalattomassa umpikujassa Suomi vuonna 1943 oli. Mannerheim ja hänen lähimmät kenraalinsa olivat viimeistään tammikuussa 1943 varmoja vain siitä, että Saksa ei voi voittaa sotaa. Sodasta irrottautuminen hyväksyttävissä olevin ehdoin ei kuitenkaan ollut mahdollista, joten oli jatkettava Saksan rinnalla ja odotettava, mitä tuleman piti.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .