Kirkkoneuvosto ei lämmennyt Valtiontalolle

Jyväskylän seurakunnan kirkkoneuvosto ei lämmennyt ajatukselle ostaa Valtiontaloa seurakunnan tiloiksi. Kokous pui tilakysymystä kolmisen tuntia maanantaina. Se päätyi esittämään ensi viikolla kokoontuvalle kirkkovaltuustolle, että Keskustan alueseurakunnan, hallinnon sekä yhteisten työmuotojen toimitilaratkaisu toteutetaan Kaupunginkirkon ja Vanhan pappilan uudistamisen sekä uuden Taulumäki-talon rakentamisen kautta. Esitys syntyi äänestyksen jälkeen äänin 7–5.

Pohjaesityksenä oli hallintojohtaja Anu Lajusen esitys Valtiontalon ostamisesta. Esitys nojautui toimitilaratkaisua pohtineen, kirkkoherra Arto Viitalan johtaman työryhmän yksimieliseen esitykseen.

Vastaehdotuksen teki Tuulikki Väliniemi Raija Sipisen kannattamana. Huolta neuvoston jäsenissä aiheutti erityisesti Valtiontalon huono kunto.

Kauppahinta Valtiontalon koko osakekannasta olisi noin kahdeksan miljoonaa euroa. Valtiontalon myyjinä ovat Järvi-Suomen asunnot Oy ja Royal House Oy. Yritykset vastaisivat kiinteistön saneerauksesta seurakunnan tarpeisiin.

Työryhmän alustavan selvityksen mukaan pappilan ja Kaupunginkirkon uudistaminen sekä Taulumäki-talon rakentaminen olisivat Valtiontaloa vähintään kolme miljoonaa euroa kalliimpi vaihtoehto.

Kirkkovaltuusto kokoontuu 24. toukokuuta päättämään asiasta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .