Kirkolliskokous varaa miljoona euroa Ylivieskan uuden kirkon rakentamisen tueksi

Kirkolliskokous varautuu tukemaan Ylivieskan uuden kirkon rakentamista puolella miljoonalla eurolla ensi vuonna ja enintään puolella miljoonalla vuonna 2020. Ylivieskan kirkko paloi toissa vuoden pääsiäisenä.

Tuleva monitoimitilakirkko korvaa palaneen kirkon lisäksi Ylivieskan huonokuntoisen seurakuntakodin.

Kirkolliskokous hyväksyi myös muun muassa Kirkon keskusrahaston talousarvion ensi vuodelle sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2019–2021.

Pohjoissaamen raamatunkäännös hyväksyttiin

Kirkolliskokous on tänään hyväksynyt myös uuden pohjoissaamen raamatunkäännöksen. Kirkolliskokouksen mukaan käännös tukee saamelaista jumalanpalveluselämää sekä tukee saamelaisten kirkollisen ja hengellisen elämän kehittämistä.

Käännöksellä on kirkon mielestä myös merkittävä rooli saamelaisten identiteetin vahvistajana.

Pohjoissaamen raamatunkäännöksen painettu versio otetaan käyttöön evankelis-luterilaisissa kirkoissa Suomessa ensi syyskuussa.

Pohjoissaamea puhutaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.