Kirkon ennakoitu jäsenosuus 70 prosenttia väestöstä –  jäsenmäärä supistuu noin 47  000:lla vuodessa

Luterilaisen kirkon ennakoitu jäsenosuus vuodenvaihteessa on 70 prosenttia Suomen väestöstä, ilmoitti kirkon viestintä tiistaina. Marraskuun lopussa kirkon jäsenmäärä oli runsaat 3  866  000, eli 70,2 prosenttia väestöstä.

Kirkon jäsenmäärän arvioidaan vähentyvän päättyvän vuoden aikana noin 47  000:lla. Tähän vaikuttaa se, että kirkosta eroaa selvästi enemmän ihmisiä kuin siihen liittyy. Samoin kuolleiden kirkon jäsenien määrä on suurempi kuin jäseneksi kastettujen määrä.

Tammi-marraskuussa kirkkoon liittyi noin 15 700 henkilöä ja kirkon jäsenyydestä luopui noin 41 100 henkilöä. Marraskuun loppuun mennessä kasteen sai noin 28 500 ja kuolleiden määrä oli noin 40 600.

Päättyvän vuoden vahvistettu kirkon jäsenmäärä selviää tammikuun loppuun mennessä.

Evankelis-luterilainen kirkko on Suomen suurin uskonnollinen yhteisö.