Kirkon piirissä haluttiin uskoa Saksasta hyvää – takana kommunismin pelko

Oikeistoisänmaallisuudessa uskonto oli André Swanströmin mukaan keskeinen osatekijä. Isänmaalliseen kansanliikkeeseen (IKL) kytkeytyi läheisesti körttiläinen herätysliike, joka osoittautui hänen mukaansa SS-vapaaehtoisten merkittäväksi taustatekijäksi.

Myös molemmat SS-miesten joukossa palvelleet sotilaspastorit, Ensio Pihkala ja Kalervo Kurkiala, olivat körttiläisiä. Swanströmin mukaan Pihkalan ajatusmaailma alkoi Saksassa muuttua kriittiseksi muun muassa rintamalla tapahtuneiden sotarikosten takia.

– Päiväkirjassa Pihkala ja hänen siteeraamansa muutamat SS-miehet arvioivat joutuneensa rosvojen ja murhamiesten joukkoon.

Kurkiala taas kertoo päiväkirjassaan illastaneensa paikallisen natsipuolueen virkailijan kanssa Ukrainassa. Tällöin virkailija oli kertonut teloituttaneensa kaupungin juutalaiset.

– Kurkiala vaan noteeraa sen kylmän viileästi päiväkirjaansa ja laittaa lopuksi henkilöarvion tästä puolueen virkailijasta: tarmokas, nuorekas mies, Swanström sanoo.

Nykyihmistä saattaa ihmetyttää, kuinka kirkon piirissä pystyttiin yhdistämään uskonto ja kristinuskoa vastaan propagoiva natsi-Saksa. Swanströmin mukaan tätä selittää kommunismin pelko.

– Antibolshevismi oli suuri tekijä, eikä silloin huomattu, että taho, jonka kanssa liittoudutaan bolshevismia vastaan, onkin itse asiassa samanlainen totalitaarinen julma järjestelmä. Haluttiin uskoa mahdollisimman pitkään hyvää Saksasta. Taustalla vaikuttivat jääkäriaika sekä saksalaisten rooli valkoisen Suomen tukena vuonna 1918, hän sanoo.