Kittilä esittää kunnanjohtajan sijaisen hakuaikaa jatkettavaksi – päteviä hakijoita ei ollut riittävästi

Kunnanhallitus perustelee hakuajan jatkoa sillä, että tehtävään oli vähän riittävän kokeneita tai kouluttautuneita hakijoita.

Kittilän kunnanhallitus esittää kunnanjohtajan viransijaisuuden hakuajalle jatkoa, ilmenee kunnanhallituksen esityslistasta. Kunnanhallitus esittää hakuaikaa jatkettavaksi marraskuun 24. päivään asti. Asiasta on määrä päättää huomenna.

Kunnanhallitus esittää hakuajan jatkoa, koska tehtävään oli vähän riittävän kokeneita tai kouluttautuneita hakijoita. Kunnanjohtajan viransijaisuuden haku päättyi alun perin lokakuun lopussa, ja tehtävään haki 13 ihmistä.

Kittilän kuntaa painavat useiden kuntapäättäjien rikossyytteet. Valtiovarainministeriö on pyytänyt Kittilän kunnalta lausuntoa selvityshenkilön tai -ryhmän asettamisesta tutkimaan kunnan hallintoa.

Korjattu: Kittilä ei päättänyt viransijaisuuden hakuajan jatkosta. Asia on esityslistalla huomenna kunnanhallituksessa.