Kittilän kunnanvaltuuston on määrä käsitellä syytteessä olevien luottamushenkilöiden pidättämistä toimistaan

Nykyisessä kunnanvaltuustossa on 11 valtuutettua, jotka ovat syytteessä erilaisista virka- ja työrikoksista.

Kittilän kunnanvaltuuston on määrä käsitellä tänään iltapäivällä syytteessä olevien luottamushenkilöiden pidättämistä toimistaan.

Kittilän hallintojohtaja, varatuomari Sanna Ylinampa kertoi STT:lle, että se osuus kokouksesta, jossa asiaa käsitellään, pidetään suljetuin ovin. Ratkaisuehdotus on tällä hetkellä salassapidettävä julkisuuslain perusteella.

– Päätöksestä tiedotetaan heti, kun asia on loppuun käsitelty eli heti kokouksen jälkeen, Ylinampa selvensi.

Kittilän kunnan päätöksenteko on ajautunut vaikeaan umpikujaan. Nykyisessä kunnanvaltuustossa on 11 valtuutettua, jotka ovat syytteessä erilaisista virka- ja työrikoksista. Vajaat 30 entistä ja nykyistä kuntapäättäjää joutui lokakuussa syytteeseen tapahtumista, jotka juontavat juurensa edelliselle valtuustokaudelle.

Työ- ja virkarikosvyyhden lisäksi Kittilää varjostaa kaksi muuta oikeusprosessia. Toinen niistä liittyy hissiyhtiö Levi Ski Resortin hiihtohissihankintoihin ja toinen lakipalveluiden laskutukseen. Niissä syyteharkinta pyritään saamaan valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

Lisää syytteitä on siis mahdollisesti tulossa.

Valtiovarainministeriö ei aio enää seurata sivusta

Kunnanhallitus kokoontui myös viikko sitten, mutta asiassa ei päästy eteenpäin. Päätöksenteko jumiutui, sillä hallituksen kokouksen koollekutsujaa ei löytynyt ja näin kokous ei ollut päätösvaltainen ja laillinen.

Valtiovarainministeriö on väläyttänyt voivansa puuttua tilanteeseen niin sanotun Lex Kittiläksi kutsutun lain avulla, joka antaa valtiolle mahdollisuuden puuttua kunnan päätöksentekoon vakavassa kriisitilanteessa. Tällaiseksi luetaan esimerkiksi tilanne, jossa kunnan viranomaista tai kunnan toimielimen jäseniä epäillään vakavasta virkarikoksesta eikä kunta ole ryhtynyt riittäviin toimiin, jotta hallinto saataisiin lain mukaiseksi.

Valtiovarainministeriön hallitusneuvos Auli Valli-Lintu kertoi Lapin Kansalle ministeriön ryhtyvän "tarpeellisiin toimiin" mikäli kunnanvaltuusto ei tämänpäiväisessä kokouksessaan saa aikaiseksi syytteessä olevien erottamispäätöstä.