Kiviniemi haluaa päätöksiä työurista jo ennen vaaleja

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) haluaa, että päätöksiä työurien pidentämisestä myös loppupäässä tehdään vielä tällä vaalikaudella.

– Hallituksella on halua viedä eteenpäin konkreettisia esityksiä jo tällä vaalikaudella. Ei ole mitään syytä siirtää kaikkia esityksiä seuraavalle vaalikaudelle, Kiviniemi sanoi pääministerin haastattelutunnilla Ylessä.

Kiviniemi kertoi patistelleensa työmarkkinajärjestöjä, jotta ne saisivat aikaan konkreettisia esityksiä ja päätöksiä voitaisiin tehdä.

Toisaalla haastattelutunnin kuluessa Kiviniemi arveli, että käytännössä ratkaisut siirtyvät seuraaviin hallitusneuvotteluihin.

Budjettiriihessään hallitus teki eräitä päätöksiä, joilla pyritään vauhdittamaan nuorten siirtymistä opintoihin ja sitä kautta nykyistä nopeammin myös työelämään.

Kiviniemi puolusti hallituksen päätöstä keventää turpeelle tulevaa veroa aiotusta.

Toisin kuin Matti Vanhanen (kesk.), Kiviniemi ei vaatinut pitäytymistä kysymyksissä, jotka liittyvät hallituksen ja pääministerin toimintaan. Häneltä kysyttiin muun muassa keskustalaisiin vaalirahojen vuoksi kohdistuneista rikosepäilyistä. Mitään uutta kerrottavaa hänellä ei asiasta ollut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.