Kohutilaustyö julkaistaan: Miten Suomi saadaan nousuun?

Kilpailukyvyn palauttaminen on ensimmäinen osa strategiaa, jolla Suomi nostettaisiin kriisistä, esittävät entinen Ruotsin valtiovarainministeri Anders Borg ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen.

Kilpailukyvyn palauttaminen vaatisi, että työvoimakustannukset nousisivat suhteessa tuottavuuteen monen vuoden ajan hitaammin kuin muualla euroalueella.

Vartiaisen ja Borgin mukaan hallituksen pitäisi antaa työmarkkinaosapuolten tehtäväksi luoda malli, joka varmistaisi tarvittavan palkkakehityksen. Myös esimerkiksi valtakunnansovittelijan tehtävä olisi määriteltävä niin, että siinä tavoiteltaisiin selkeästi koko valtakunnan kannalta edullista lopputulosta.

Toiseksi pitäisi lisätä työvoiman tarjontaa ja työllisyyttä esimerkiksi lakkauttamalla työttömyysputki vuoden 1965 jälkeen syntyneiltä ja luomalla järjestelyjä, jotka helpottaisivat työn ja vanhemmuuden yhteensovittamista. Vartiainen ja Borg lakkauttaisivat myös vuorotteluvapaan ja vapauttaisivat työperäisen maahanmuuton.

Kolmanneksi tulisivat muut keinot kuten yrittäjyysilmapiirin parantaminen ja talouden muuntautumiskyvyn vahvistaminen.

Vartiainen ja Borg esittelivät strategiansa Suomen saamisesta nousuun pääministeri Alexander Stubbin (kok.) johtaman talousneuvoston kokouksessa tänään.

Maltillista kokoomusta edustava Borg toimi Ruotsin valtiovarainministerinä vuosina 2006–2014, jona aikana maan talous kehittyi huomattavasti suotuisammin kuin Suomessa. Borgin aikana esimerkiksi verotusta kevennettiin rajusti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Lojuuko pyöräsi parkissa? Kannattaa käydä hakemassa talteen – Jyväskylä siivoaa hylätyt pyörät keskustan parkeista marraskuun alussa

Vinkki linnunruokapöntössä olleesta huumekätköstä johti poliisin "harvinaisen suuren" nettihuumekaupan jäljille – pääepäillyiltä löytyi rynnäkkökivääreitä ja käsikranaatteja

Keski-Suomen keskussairaalassa kuohuu – kymmenet ylilääkärit harkinneet irtisanoutumista: "Homma on täysin hukassa ja Novaan siirtymisestä on tulossa täydellinen katastrofi"

Kaksi 17-vuotiasta tyttöä kuoli ja yksi samanikäinen loukkaantui vakavasti henkilöauton ulosajossa Jalasjärvellä – kuljettajalla ajokortti

Yön uutiskooste: Hallitus korottaa kaivosyhtiöiden vakuusmaksuja, USA painostaa Turkkia lopettamaan hyökkäyksensä kurdeja vastaan, Suomi äänesti EU:sta 25 vuotta sitten

Yöhön venyneissä brexit-neuvotteluissa ei läpimurtoa – neuvotteluja jatketaan

Tarkkana asuntokaupoilla: Yhä useampi taloyhtiö ei salli lyhytaikaista vuokrausta tai liian nuoria asukkaita

Hallitus aikoo korottaa kaivostoiminnan haittoja korvaavia vakuusmaksuja, sanoo elinkeinoministeri Kulmuni

THL: Erot lapsiperheiden kokemassa hyvinvoinnissa yllättävän systemaattisia

Suomalaiset ottivat 25 vuotta sitten kantaa EU-jäsenyyteen –  56,9 prosenttia äänesti "kyllä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.