Koira hyökkäsi kymmenvuotiaan lapsen kimppuun Hämeenlinnassa – lapselle sairaalahoitoa vaativia vammoja

Mastiffi-rotuinen koira kävi pyörätiellä pyöräilevän lapsen kimppuun Hämeenlinnassa eilen iltapäivällä, poliisi tiedottaa. Lasta vastaan oli tullut kahta koiraa ulkoiluttanut nainen, joka ei kyennyt hallitsemaan toista koiraa. Koira puri lasta, joka sai sairaalahoitoa vaativia vammoja useaan paikkaan ympäri vartaloa.

Poliisi tutkii tapahtunutta vammantuottamuksena.

Mastiffi on erittäin suurikokoinen koirarotu, jota on aikoinaan käytetty myös koiratappeluissa.

Ylikonstaapeli Timo Ojala Hämeen poliisista peräänkuuluttaa omistajan vastuuta. Hänen mukaansa koiraa hankkivan kannattaa miettiä, minkä rotuisen koiran ottaa ja onko se itselle sopiva.

–  Että pystyykö kouluttamaan ja hallitsemaan koiraa? Kun tiedetään, minkälainen rotu on ollut kyseessä, niin varsinkin tuollaisen koiran pitäisi olla hanskassa. Niin kuin pitäisi koiran aina olla. Omistajan täytyy katsoa peiliin, jos ei pysty koiraa pitämään hallinnassa.

Joskus aggressiivisia koiria voidaan määrätä lopetettavaksi, mutta Ojala arvioi, että tässä tapauksessa koiraa tuskin lopetetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Ohikulkija havahtui outoon kopinaan – pörröinen roskisdyykkari vaati pelastuslaitoksen paikalle Keuruulla

Suomessa löydettiin uusi hoitomuoto sydänpysähdyksen saaneille

Yksimielinen päätös: Petäjävedellä sisäinen tarkastus kunnanjohtajan matkalaskuepäselvyyksistä

Yön uutiskooste: Hypo ennustaa Suomelle taloudelle seitsemän prosentin takapakkia, Yhdysvalloissa koronatartuntojen määrä nousee edelleen rajusti

Halla-ahon mielestä Haaviston uskottavuus kärsii rikosepäilyistä – Mykkänen uskoo hänen ammatti-ihmisenä pystyvän hoitamaan ulkoministerin virkaansa

Jyväskyläläiset mopoilijat kertovat törkeästä kohtelusta liikenteessä: "Autoilijoiden pitäisi antaa esimerkkiä"

Hankasalmen kunnanjohtaja tulistui jyväskyläläisen pesäpallokentän turmelleille mopoilijoille – "Keskenkasvuiset p*skiaiset"

Epävarmuus kiinteistöjen kohtalosta on "murhe ja päänvaiva" sote-uudistuksessa – osa kunnista antaa nyt tilojensa rapistua, osa investoi niihin kuin viimeistä päivää

Etäsuorituksia, perumisia ja korvauksia – suomalaisten korkeakoulujen suhtautuminen syksyn vaihtoihin vaihtelee

Oikeustieteellisen alan yhteisvalinnan valintakokeiden pisteytyksessä havaittu virhe korjataan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.