Koivisto luotsasi Suomea maailmanpolitiikan myrskyissä

Koiviston presidenttikaudella Suomi irtautui YYA-sopimuksesta ja suuntautui länteen.

Suomen yhdeksäs presidentti Mauno Koivisto on kuollut. Hän kuoli 93-vuotiaana lyhyen saattohoidon jälkeen. Koivisto toimi presidenttinä kaksi peräkkäistä kautta vuosina 1982–1994. Sitä ennen hän hoiti presidentin tehtäviä vuoden 1981 lopulta Urho Kekkosen ollessa estynyt sairauden takia.

Presidentti Urho Kekkosen kovan vallankäytön kokenut Koivisto ajoi aktiivisesti hallituksen ja pääministerin aseman vahvistamista presidenttikausillaan. Koiviston johdolla ulkopolitiikassa tehtiin suuri suunnanmuutos, kun Suomi Neuvostoliiton hajotessa luopui yksipuolisesti YYA-sopimuksesta.

Ennen presidenttivuosiaan Koivisto työskenteli muun muassa pääministerinä ja Suomen Pankin pääjohtajana.

Ulkopolitiikassa Koivisto noudatti aluksi Kekkosen linjaa, jossa korostuivat läheiset suhteet Neuvostoliiton johtajiin. Myös YYA-sopimusta jatkettiin 20 vuodella Koiviston ensimmäisen Neuvostoliiton-vierailun yhteydessä kesällä 1983.

Koiviston presidenttikauteen sijoittui kuitenkin maailmanpolitiikan murros eli Neuvostoliiton hajoaminen syksyllä 1991. Tuolloin Suomen ulkopolitiikkaa reivattiin uusille urille. Suomi sanoutui irti YYA-sopimuksesta sekä Pariisin rauhansopimuksen eräistä rajoituksista. Lisäksi Suomi jätti EU:n jäsenyyshakemuksen keväällä 1992.

Sisäpolitiikassa Koivisto halusi painottaa parlamentarismia, mutta hän pyrki kuitenkin vaikuttamaan asioihin taustalla.

Suomalaisen unelman ilmentymä

Koivisto nautti laajaa kansansuosiota, mikä näkyi muun muassa siinä, että hänet valittiin vuonna 1982 presidentiksi ensimmäisellä kierroksella. Hän keräsi 301 valitsijamiehestä taakseen 167. Vuonna 1988 vaaleissa Koiviston valinta varmistui toisella kierroksella, jolloin hänen taakseen asettui 189 valitsijamiestä.

Koiviston kansansuosiota selittänee ainakin osittain hänen kansanomaisuutensa. Myös hänen taustansa vetosi moniin.

Koivisto syntyi marraskuussa 1923 Turussa laivapuuseppä Juho Koiviston ja Hymni Sofian (s. Eskola) perheeseen. Koulunkäynti jäi kansakouluun, jonka jälkeen poika aloitti työnteon. Talvisodan aikaan hän toimi sammutusyksikössä.

Jatkosodassa Koivisto taisteli ensin jalkaväkirykmentti 35:ssä ja sen jälkeen Lauri Törnin johtamassa 1. divisioonan jääkärikomppaniassa.

Sodan jälkeen Koivisto jatkoi eri työtehtävissä, muun muassa satamakonttorin hoitajana ja kansakoulun opettajana. Työnteon ohessa hän opiskeli iltaoppikoulussa ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1949. Filosofian lisensiaatiksi hän valmistui 1953 ja kolme vuotta myöhemmin filosofian tohtoriksi Turun yliopistosta. Väitöskirjassaan Koivisto käsitteli sosiaalisia suhteita Turun satamassa.

Pääministerinä ja valtiovarainministerinä

Sodan jälkeen myös politiikka kutsui Koivistoa. Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen hän liittyi 1947. Puolueen hajaannuksen aikana 1950-luvulla Koivisto asettui enemmistön eli niin sanottujen leskisläisten puolelle. Hän vastusti Honka-liittoa ja kannatti suhteiden solmimista presidentti Kekkoseen, Neuvostoliittoon ja kommunisteihin.

Politiikan raskaaseen sarjaan hän nousi Pertti Paasion hallituksen valtiovarainministerinä 1966–1967. Vuonna 1968 alkoi Koiviston kaksi vuotta jatkunut ensimmäinen pääministerikausi.

Vuoden 1972 hajotusvaalien jälkeen Koivisto nimitettiin jälleen valtiovarainministeriksi Paasion vähemmistöhallitukseen. Koiviston toinen pääministerikausi alkoi 1979. Tätä kautta leimasi hankaus presidentti Urho Kekkosen kanssa. Kekkonen olisi halunnut keväällä 1981 pääministerin eroavan, mutta Koivisto kieltäytyi huomauttamalla, että perustuslain mukaan hallituksen tulee nauttia eduskunnan, ei presidentin luottamusta.

Lokakuussa 1981 Kekkonen ilmoitti eroavansa presidentin tehtävästä terveydellisistä syistä. Näin pääministeri Koivisto sai hoitaakseen presidentin tehtävät.

Koiviston talouspoliittisesta asiantuntemuksesta kertoo paitsi hänen valintansa kahdesti valtiovarainministeriksi myös toimiminen Suomen Pankin pääjohtajana vuodesta 1968 vuoteen 1982.

Juttua korjattu 13.5. klo 17.48: Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Kekkonen olisi halunnut pääministerin eroavan syksyllä 1981. Tämä tapahtui kuitenkin keväällä 1981.

Oikaisu Mauno Koiviston nekrologiin (12.5.)