Kokoomukselta kestävyysvajeen paikkaussarja

Kokoomus paikkaisi julkisen talouden kestävyysvajetta seuraavalla vaalikaudella miljardisäästöin ja rakenteellisin uudistuksin. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on laskenut rakennepakettinsa kurovan kestävyysvajetta umpeen 5,6 prosenttiyksikköä.

Arviot kestävyysvajeen suuruudesta vaihtelevat suuresti, mutta valtiovarainministeriön arvio viime syksyltä on neljä prosenttia BKT:stä. Kokoomus lähtee mitoituksessaan siitä, että toimien on oltava varmasti riittäviä.

Noin puolet paketista koostuisi säästöistä, jotka saataisiin muun muassa indeksitarkistuksista tinkimällä, puuttumalla ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, äärimaltillisin palkkaratkaisuin sekä kuntien tehtäviä karsimalla.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän tänään esittelemä rakennepaketti 2.0 on koonnut yhteen kokoomuksen jo aiemmin eri yhteyksissä esittelemiä toimia julkisen talouden korjaamiseen.

– Toivomme tästä seuraavan hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa, kansanedustaja Kimmo Sasi sanoi.

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) esittelee hallituksen rakennepoliittisia aikaansaannoksia eduskunnalle huomenna antamalla aiheesta pääministerin ilmoituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Noin 20 työntekijää on sairastunut Turun telakalla pneumokokkibakteerin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen

Finnwatch: Teenpoimijan päiväpalkka voi olla alempi kuin kahvilassa nautittavan teekupillisen hinta

Poliisi epäilee: Alle kolmekymppinen mies raiskasi vanhuksen Oulussa

Liikuntapuiston ylipainehallista yksi tarjous

Lojuuko pyöräsi parkissa? Kannattaa käydä hakemassa talteen – Jyväskylä siivoaa hylätyt pyörät keskustan parkeista marraskuun alussa

Vinkki linnunruokapöntössä olleesta huumekätköstä johti poliisin "harvinaisen suuren" nettihuumekaupan jäljille – pääepäillyiltä löytyi rynnäkkökivääreitä ja käsikranaatteja

Keski-Suomen keskussairaalassa kuohuu – kymmenet ylilääkärit harkinneet irtisanoutumista: "Homma on täysin hukassa ja Novaan siirtymisestä on tulossa täydellinen katastrofi"

Kaksi 17-vuotiasta tyttöä kuoli ja yksi samanikäinen loukkaantui vakavasti henkilöauton ulosajossa Jalasjärvellä – kuljettajalla ajokortti

Yön uutiskooste: Hallitus korottaa kaivosyhtiöiden vakuusmaksuja, USA painostaa Turkkia lopettamaan hyökkäyksensä kurdeja vastaan, Suomi äänesti EU:sta 25 vuotta sitten

Yöhön venyneissä brexit-neuvotteluissa ei läpimurtoa – neuvotteluja jatketaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.