Kokoomuksen Mäkelä: Mitkä asiantuntijalausunnot puoltavat 18:aa itsehallintoaluetta?

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä sanoo yllättyneensä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) teki sote-ratkaisusta hallituskysymyksen. Mäkelän mukaan olisi tärkeää, että hallitusta ei nyt kriisiytettäisi, sillä ratkaisu on vasta alkuvaiheessa.

– Tässä on matkan varrella paljon muutakin mutkaa, ja jos tämä on käyttäytymismalli, niin se ei ole pitkällä tähtäimellä kovin rakentava, hän sanoo.

Mäkelän mukaan sote-ratkaisussa kokoomukselle isoja kysymyksiä on itsehallintoalueiden määrän lisäksi se, miten valinnanvapaus, palveluiden tuottaminen ja järjestäminen toteutetaan. Mäkelän mukaan sote-ratkaisu pitäisi tehdä palveluiden ja talouden kannalta.

– Kaikki omat poliittiset tavoitteet pitää asettaa taustalle, hän sanoo.

Hän myös ihmettelee, että keskusta haluaa pitää kiinni 18 itsehallintoalueesta. Sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtiovarainministeriön teettämä asiantuntijaryhmä on aiemmin linjannut, että itsehallintoalueiden sopiva määrä olisi 9–12. Kokoomus on toivonut, että niitä olisi viisi, mutta puolue on myös valmis taipumaan 12 alueeseen.

Sipilä sanoi eilen tiedotustilaisuudessa, että asiantuntijat olisivat hyväksyneet myös mallin 18 itsehallintoalueesta.

– Olisi hyvä kuulla, minkälaiset asiantuntijat ja millä perusteilla he tätä 18:n mallia kannattavat, kokoomuksen Mäkelä sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.