Kolari pienessä vauhdissakin voi muuttaa elämän: Susanne Riikosen vakava aivovamma oli jäädä huomaamatta – "Puoli vuotta on kadonnut jokseenkin kokonaan"

Joka vuosi 10 000–15 000 suomalaista saa aivovamman.

Susanne ”Usi” Riikonen, 57, on yksi niistä 100 000 suomalaisesta, joille aivovamma on aiheut­tanut pysyvää haittaa. Riikosen vamman syntytapa on tyypillinen. Hän oli peräänajokolarin uhrina taajamanopeuksilla ajetussa liikenneonnettomuudessa.

Oli vuosi 2002. Fysioterapeutti ja extremeurheilija, joensuulainen Susanne Riikonen oli pysähtynyt autollaan suojatien eteen päästääkseen jalankulkijat ylittämään tien. Hänen autoonsa törmättiin.

– Minulla oli pää kääntyneenä sivulle, mikä pahensi ensimmäisen törmäyksen aiheuttamia vammoja.

Takaa-ajanut törmäsi ensiksi viistosti Riikosen auton perään ja poukkosi vielä toisen kerran lumipenkan kautta Riikosen auton kylkeen.

Poliisit kävivät paikalla. Pikkuisen peltiä rutussa, kävikö kellekään mitään – ai ei, no hyvä. Muutaman rivin uutinen maakuntalehdessä.

– Olen fysioterapeutti ja minulla on käynyt niin paljon potilaita, joilla ei ollut vastaavista tapauksista mitään dokumentaatiota, että halusin itse kolarini virallisiin raportteihin.

Taannoinen uutinen pysäytti.

– Oulussa oli 30 autoa ollut ketjukolarissa, ja uutisista luin, ettei kenellekään käynyt mitään. Onkohan asia tosiaan noin?

Kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy virheen mahdollisuus.

– Aivovammoja jää paljon diagnosoimatta tai ne diagnosoidaan joksikin muuksi. Minun aivovammaani hoidettiin kuusi vuotta niskavammana ja epätyypillisenä psyykkisenä ongelmana, Susanne Riikonen kertoo.

Omakin koulutus johti harhaan.

– Uskoin itsekin piiskaniskuvammaan, niskan retkahdusvammaan. Liitännäisoireita oli taivaisiin noussut verenpaine. No – en ole missimallia, joten se meni ylipainon piikkiin.

Aivovammaan sopivat oireet huomasi aikanaan kaikeksi onneksi tuttava, joka pyysi mukaan vertaistukiryhmään. Kyseessä olikin diffuusi aksonivaurio, joka syntyy, kun aivokudoksen sisäinen rakenne rikkoutuu voimakkaan hidastuvuuden tai kiihtyvyyden seurauksena. Kuten kun olet autossa, jonka perään ajetaan.

Salakavala on myös selkäydinvaurio, jota pahensi se, että Riikosen pää oli kääntyneenä ensimmäisen tällin aikana.

– Selkäytimessä on kuin paksu nippu sähköjohtoja, jotka venähtävät yli mittansa iskun takia. Niiden vammat eivät päälle päin näy.

Kun epäily aivovammasta nousi esiin, Riikonen turvautui kielikorttiin. Hän on omaa sukua Karlsson ja lähtöjään paljasjalkainen suomenruotsalainen stadin friidu. Niin Riikonen löysi itsensä Helsingistä, ruotsinkielisen fysiatrin kuntoutuksesta. Tämä ohjasi potilaansa neurologille.

– Viimeisenä minut tutki neurologi, tutkimuksiin meni kolme neljä tuntia. Kutsun häntä enkelikseni, vaikka en uskovainen olekaan. Hänen diagnoosinsa vei kuudeksi viikoksi Kansaneläkelaitoksen työkykyarviointeihin Helsingissä.

Neurologi löysi vanhoista papereista Tikkamäen korvapoliklinikalla heti onnettomuuden jälkeen tehdyn tasapainotestin.

– Täällähän on selkeä todiste, neurologi totesi. En itse tiennyt siinä kokeessa edes käyneeni. Kolarin jälkeinen puoli vuotta on kadonnut jokseenkin kokonaan muististani. Olin kai kummilapseni juhlissa kerran, Riikonen aprikoi.

 

Seurasi vuosien kirjeenvaihto vakuutusyhtiön lääkäreiden kanssa. Nyt Susanne Riikosella on eläkepaperit ja henkilökohtainen avustaja. Riikonen iloitsee siitä, että hän on vihdoin, 17 vuoden jälkeen, päässyt neuropsykologiseen ja fysioterapeuttiseen kuntoutukseen.

Kolaria edeltävät asiat ja taidot sujuvat jollain lailla, uudet asiat ovat vaikeita. Lähimuisti on lyhyt. 17 viime vuoden aikana Riikonen on hankkinut erilaisia koulutuksia. Kun muistiinpanoja tai todistuksia tulee vastaan, hän lukee niitä aina yhtä suuren ihmetyksen vallassa: olenko minä tehnyt tämän?

Arki on hankalaa. Kaksi tulipaloakin on koettu.

– Työmuistia ei ole lainkaan. Kun laitan ruokaa ja puhelin soi, menen vastaamaan ja saatan mennä sitten johonkin muualle, vaikka ulos. Palohälytin sitten kertoo, mitä olin ollut tekemässä.

Myös lähipiiri on pitänyt vihkiä aivovammaan.

– Puhelimessani on aikatauluni, jotka lähetän avustajalleni ja tyttärelleni. Jos en saavu johonkin sopimaani tapaamiseen, ystävät soittavat minulle kahdesti ja muistuttavat tapaamisesta.

Aivovamma ei ole älyvamma. Riikosesta ei liioin päälle päin näy, millaista taistelua arki voi olla.

Miksi lempinimesi on Usi?

– Kun nimesi on Susanne Elisabeth Birgersdotter Karlsson, oli se pikkutyttönä liian hankala sanoa, joten sanoin itse olevani Usi. Paitsi levyn kannessa se on Uzi, jonkun pyssyn mukaan, Riikonen nauraa.

Riikosella on vahva bändi- ja laulajatausta.

– Onneksi mikrofonitelineeseen saa kiinni iPadin, siihen laulun sanat ja bändin kaverit jeesaavat. Vedän adrenaliinilla täysillä. Seuraavien päivien väistämätön paha olo unohtuu hetkeksi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .