Kolme autoili huumepäissään viikonloppuna Jyväskylässä, kaksi Jämsässä ja yksi Muuramessa – heistä vain yhdellä oli ajo-oikeus

Lisäksi Keski-Suomessa ajettiin ylinopeutta, autoiltiin alkoholin vaikutuksen alaisena ja vastustettiin järjestyksenvalvojia.

Poliisi pysäytti henkilöauton Jyväskylän Korpitiellä lauantaina iltapäivällä. Autoa ajoi 1970-luvulla syntynyt ajo-oikeudeton mies, ja auton kyydissä oli naismatkustaja, josta oli tehty etsintäkuulutuksia. Kuljettajan puhallustulos jäi alle rangaistavuuden rajan, mutta huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille. Kuljettaja vietiin verikokeisiin rattijuopumus- ja huumausaineen käyttörikosepäilyn takia. Tutkittavaksi tuli myös ajoneuvorikkomuksia, koska auto oli määräaikaiskatsastamaton ja siihen oli kiinnitetty toiseen autoon kuuluneet rekisterikilvet.

Laajarannan kohdalla Nelostiellä Jyväskylässä poliisi pysäytti kello 22.05 henkilöauton, jonka nopeudeksi mitattiin 132 kilometriä tunnissa. Alueella on satasen rajoitus. Auton 1980-luvulla syntynyt kuljettaja puhalsi nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille, joten mies vietiin verikokeisiin. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Jyväskylän Keltinmäentiellä poliisi pysäytti kello 22.06 tarkastusta varten henkilöauton, jota kuljetti ajo-oikeudeton 1990-luvulla syntynyt mies. Alustava huumetesti näytti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle. Kuljettaja vietiin verikokeisiin rattijuopumus- ja huumausaineen käyttörikosepäilyn takia.

Jyväskylän Palanderinkadulla poliisi tarkisti kello 20.17 henkilöauton, jonka ajo-oikeudettomaksi osoittautunutta kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Tarkkuusalkometrikokeen tulokseksi saatiin 0.38 mg/l.  Kuski jäi viidettä kertaa vuoden sisään kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Autossa oli hänen lisäkseen kaksi matkustajaa.

Epäilty huumekuski jäi kiinni Muuramessa

Ysitiellä Muuramessa poliisipartio pysäytti sunnuntain vastaisena yönä kello 00.10 henkilöauton, jota 1980-luvulla syntynyt mies ajoi kohti Jämsää. Kyydissä hänellä oli yksi matkustaja.  Ajo-oikeudeton mies puhalsi alkometriin nollat, mutta alustava huumetesti näytti positiivista muun muassa amfetamiinille. Mies vietiin verikokeisiin rattijuopumus- ja huumausaineen käyttörikosepäilyn takia.

Jämsässä kaksi autoili amfetamiinia käytettyään

Jämsän Mottilantiellä kello 04.04 liikennetarkastukseen pysäytetyn henkilöauton kuljettaja epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Puhalluskoe osoitti nollatulosta. Miehelle tehty huuomepikatesti näytti positiivista amfetamiinille, joten hänet vietiin verikokeisiin. 1980-luvulla syntynyt mies oli lisäksi ajo-oikeudeton, ja hän jäi kiinni kortitta ajamisesta 12. kertaa vuoden sisään.

Jämsän Koulutiellä tavattiin kello 20.38 ajokiellossa oleva 1990-luvulla syntynyt henkilöauton kuljettaja. Naisen puhalluskokeen tulos näytti nollaa, mutta alustava huumetesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Nainen vietiin verikokeisiin.

Poliisin huomaan toimitettiin kolmekymppinen nainen, jota epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta Jämsän Koskentiellä sijaitsevassa ravintolassa. Nainen ei ollut huomautuksista huolimatta lopettanut epäasiallista käytöstään, joten häntä oli yritetty poistaa ravintolasta. Nainen oli kuitenkin tarttunut toista järjestyksenvalvojaa kurkusta ja toistakin kaulan alueelta. Naisen rauhoittamiseen ja raudoittamiseen oli lopulta tarvittu kolmaskin järjestyksenvalvoja. Tapahtuma-ajaksi merkittiin 01.15.

Rattijuopumus Keuruulla

Keuruun keskustan tuntumassa Jyväskyläntiellä poliisi pysäytti kello 05.52 pakettiauton, jonka 1990-luvulla syntynyttä mieskuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Puhalluskokeen tulos oli 0.71 mg/l.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Valtiovarainministeriön tuore budjettiehdotus julkaistaan

Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla

Katiska-oikeudenkäynnissä käsitellään tänään Niko Ranta-ahon syytettä ex-puoliso Sofia Belorfin pahoinpitelystä

Heinolassa järvellä potkurivian vuoksi ajelehtinut alus ja sen matkustajat on saatu maihin

Hevonen vajosi mutaojaan, aasi ilmoitti huudoillaan kaverinsa hädästä

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

Korona tukahduttaa opiskelijabileet Jyväskylässä: tursajaiset siirtyvät, osa yökerhoista pysyy kiinni, eikä Kauppakadun Approkaan ole varma

Jyväskylä hakee 750 000 euron säästöjä muun muassa kirjastoista ja lasten liikunnasta – palveluja supistetaan, maksuja korotetaan ja henkilöstöä vähennetään

Murhan yrityksen kohteeksi joutunut Pekka Kataja palaa julkisuuteen ensi lauantaina – "Perunakuopasta pois"

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.