Kolmen auton ketjukolari Jyväskylän Satamakadulla

Jyväskylän Satamakadulla sattui kolmen henkilöauton ketjukolari sunnuntaina iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui Satamakadun kaupungin puoleisessa päässä kello yhden jälkeen, kun etummaisen auton kuljettaja jarrutti ennen liikennevaloissa edessään ollutta jonoa. Hänen perässään ajanut kuski ei ehtinyt reagoida jarrutukseen, vaan rysäytti edellään ajaneen perään. Myös peräänajajan takana tullut kolaroi edellään ajaneeseen.

Autoissa matkusti yhteensä neljä ihmistä, jotka tarkastettiin ambulanssissa, eikä heidän havaittu loukkaantuneen. Turmapaikalla on kaksi kaistaa, joten liikenne ei päässyt ruuhkautumaan. Autot kärsivät peltivaurioita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.