Kolmikko nousi autosta tielle selvittelemään välejä Luumäellä – rekka törmäsi, kaksi kuoli

Kaksi ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui tieturmassa Luumäellä Etelä-Karjalassa sunnuntain vastaisena yönä. Rekka törmäsi kolmeen henkilöautosta tielle nousseeseen ihmiseen sekä heidän pysäköityyn autoonsa Kuutostiellä hieman ennen aamukahta.

Henkensä menettivät kymenlaaksolaiset vuonna 1979 syntynyt nainen ja 1996 syntynyt mies. Kolmantena tielle nousseen miehen vammat eivät ole vakavia, kertoo poliisi.

Ajokkiin istuimelleen jäänyt henkilöautoa kuljettanut nainen ei saanut vammoja.

Sunnuntaina aiemmin saatujen tietojen mukaan henkilöautossa olisi ollut vain kolme ei neljää henkilöä.

Henkilöauton pysähtyminen oli poliisin mukaan mahdollisesti johtunut matkustajina olleiden erimielisyydestä, jota kolmikko oli noussut selvittämään auton taakse. Asia tuli poliisin mukaan ilmi turmasta selvinneiden alustavassa puhuttelussa jo yöllä.

Kouvolan suuntaan matkalla ollut auto oli poliisin mukaan pysähtynyt Jurvalan kohdalla tien reunan siten, että se oli jäänyt osittain ajoradalle.

Henkilöauton vauriot eivät olleet poliisin mukaan suuria.

Rekan kuljettajalle kolme rikosepäilyä

Rekan kuljettajaa, vuonna 1983 syntynyttä venäläistä miestä, epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta kuolemantuottamuksesta sekä vammantuottamuksesta.

Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan.

Tapahtuma-aikana oli pimeää. Poliisi pyrkii selvittämään esitutkinnassa, oliko rekan kuljettajalla ollut ylipäätään mahdollisuuksia havaita ajoradalla olleita henkilöitä.

Pelastuslaitokselta kerrottiin, että tiellä on onnettomuuspaikan kohdalla kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan. Tie onnettomuuspaikalla on suora.

Palomestari Arto Tainan mukaan sää oli yön aikana Luumäellä hyvä, ja tie onnettomuuspaikalla on kuiva.

Kuutostiellä oli onnettomuuspaikan kohdalla koko yön ajan toinen kaista käytössä. Palomestari Taina kertoi hieman ennen neljää aamuyöllä, että myös toinen kaista on saatu auki.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .