Kolmoskehän nokkakolarissa Espoossa on kuollut yksi ihminen

Onnettomuus sattui aamulla hieman ennen kuutta.

Espoossa yksi ihminen kuoli tiistaina nokkakolarissa Kehä III:lla, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi.

Sorarekan ja pakettiauton välinen onnettomuus tapahtui Mikkelässä hieman ennen kuutta aamulla. Autot olivat törmänneet kehätiellä paikassa, jossa nelikaistainen tien osuus oli vaihtunut kaksikaistaiseksi.

Pelastuslaitoksen mukaan pakettiautoa kuljettanut virolaismies kuoli turmassa välittömästi. Ojaan suistuneen kuorma-auton kuljettaja vietiin järkytyksen vuoksi tarkastettavaksi lääkäriin.

Kolari aiheutti aamuruuhkassa pitkät jonot. Liikenne turmapaikalla oli poikki noin tunnin.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.