Kolumni: Hasan voisi olla Suomen uusi nobelistitoive

Ajatellaanpa tällaista uutista lehdessämme lokakuussa 2038:

”Suomalainen Hasan Khademi palkittiin lääketieteen Nobelilla Tukholmassa hänen kehitettyään Suomessakin levinneitä trooppisia tauteja analysoivan ja niitä vastaan vaikuttavat lääkkeet ehdottavan pikatestin.

Khademi saapui Suomeen 15-vuotiaana pakolaisaallon mukana elokuussa 2015. Hän ei ollut tuolloin koskaan opiskellut matematiikkaa eikä muita kouluaineita, ainoastaan käynyt koraanikoulua kaksi vuotta kotikaupungissaan Mazar-i-Sharifissa Luoteis-Afganistanissa. Hän ei osannut vieraita kieliä, mutta oli oppinut Koraania ulkoa arabiaksi.

Suomen Savossa Khademi selvitti peruskoulun koko oppimäärän suomeksi puolessa vuodessa saaden arvosanaksi 8,5. Tuolloin hän päätti pyrkiä lukioon oppimaan lisää ja hänet sijoitettiin Tampereelle.

Khademi sijoitettiin Kalevan lukioon sen ensimmäiselle vuosikurssille, minkä päättyessä hänen todistuksessaan vilisi arvosanoja 8, 9, 10. Filosofian opettaja ylisti, miten hän tajusi kielellisen ilmaisun hienojakin vivahteita. Englantia hän oppi niin nopeasti, että pystyi auttamaan hitaampia oppilaita. Maantieteen opettaja kertoi, ettei ole koskaan tavannut yhtä tiedonhaluista nuorta. Rehtori luonnehti häntä sanoin ”määrätietoinen auringonsäde”.

Khademi suoritti ylioppilastutkinnon loistavin arvosanoin ja läpäisi ylivoimaisesti yliopiston pääsykokeet. Hän teki väitöskirjan useissa oppiaineissa vuosina 2019–25 ja vieraili luennoitsijana maailman johtavissa yliopistoissa, joissa häntä pyydettiin asettumaan tutkijaksi tai ainakin tutkimusyhteistyöhön. Khademi oli kuitenkin päättänyt jäädä asumaan Suomeen.”

Tuo yllä oleva perustuu Hufvudstadsbladetin 31.3. ja 19.8.2018 julkaisemiin juttuihin, joihin olen itse kuvitellut jatkumoa tulevaisuuteen.

Voimme myös kuvitella uutisen syksyllä 2018:

”Turvapaikanhakija Hasan Khademi palautettiin poliisivoimin kotikaupunkiinsa Mazar-i-Sharifiin Afganistanissa, koska Migri katsoo kaupungin olevan turvallinen. Khademin vetoomuksessa palautusmääräyksen peruuttamiseksi kerrottiin, ettei hän tunne kaupungissa ketään ja on menettänyt yhteyden Iranissa maanpaossa olleeseen perheeseensä. Samoin mainittiin, että iäkkäämpi pariskunta Tampereella on antanut hänen käyttöönsä oman huoneen. Koulun opettajat olivat vedonneet, että hän saisi jatkaa opintojaan Suomessa.”

Näinköhän Suomi investoi koulutukseen ja tutkimukseen, karkottamalla huippulahjakkaita nuoria hengenvaarallisiin oloihin? Suomen ulkoministeriö on suositellut Migriä välttämään palautuksia Afganistaniin varsinkin shiiamuslimien osalta, koska nämä joutuvat tavan takaa joukkoväkivallan uhreiksi. Lopulta YK:n pakolaiskomissaarin raportissa 4.9. pidettiin Afganistanin pääkaupunkia Kabulia niin vaarallisena, ettei sinne tulisi tehdä palautuksia.

Myös Mazar-i-Sharifissa on ollut sunnimuslimien kuolettavia hyökkäyksiä shiiamuslimien väestöä kohtaan. Sielläkö antaisimme Suomen nobelistitoiveen menehtyä?

Kirjoittaja on suurlähettiläs emeritus ja tietokirjailija.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .