Kolumni: Kello kahdeksan ja kaikki hyvin

Naapurustossa nuori mies on saanut kesätyöpestin. Joka arkiaamu mopo pärähtää jossain lähellä käyntiin, ja neonväriset työhousut vilahtavat ikkunani ohi säännöllisesti puoli seitsemän jälkeen.

Mopo kuulostaa äkäiseltä, turboahdetulta ampiaiselta. Sen parkaisu rikkoo aamu-unisen asuinalueen rauhan ja tunkeutuu tajuntaan kuin minareetin rukouskutsu turkkilaisessa hotellihuoneessa.

Ei se pärinä minua oikeastaan häiritse. Olen aikaisin heräävää sorttia ja kahvini jo juonut ennen mopoaamun avausta. Mutta kun kuulostelen, miten raastava ääni etenee pitkin niemenkärkeä, niin arvelen, että monissa kesälomalaisten kodeissa on vaihdettu herätyskellot korvatulppiin.

Kesä on kaikkinensa äänekkäämpää aikaa kuin talvi. Liikenteessä on monenlaista menopeliä ja työmailla koneet jylläävät. Tonteilla ajellaan nurmikoita ja pelloilla tehdään töitä järeämmillä laitteilla. Tapahtumia järjestetään ulkona ja musiikki raikaa kortteleiden päähän.

Yhtä lailla kuin toisen romu on toisen aarre, voivat tietyt äänet olla yhdelle suloisia sointuja ja toiselle riivatun rähinää. Kun äänet äityvät melusaasteeksi, ei ole enää kyse mieltymyksistä ja fiiliksistä. Kova melu voi olla terveydelle haitallista ja vähempikin meteli voi olla piinaavaa, kun se on toistuvaa.

Epämiellyttävä taustamelu on itselleni sellainen asia, jota pyrin välttelemään. Kahviloista valitsen sen hiljaisemman ilman kaupallisten radiokanavien tiedotteita ja kesäterassi vaihtuu toiseen, jos musiikki ei miellytä.

Miksi ylipäätään ajatellaan, että ihmiset viihtyvät paremmin keinotekoisessa älämölössä kuin luonnollisessa ääniympäristössä? Kyllä minä ainakin kuuntelisin satamaterassilla mieluummin sataman ääniä kuin soittolistoja.

Taisi olla 1980-lukua, kun ostin keltaiset Walkmanit, sporttisen muodikkaat korvalappustereot. Mukana kulkeva minikokoinen kasettisoitin kuulosti hyvältä, kunnes käytäntö osoitti toisin. Johdot olivat aina sotkussa ja kuulokkeet ties missä. Villitys meni omalla kohdallani nopeasti ohi.

Kuulokkeet ovat taas muotia. Enää ei tarvitse pelata piuhojen kanssa, langattomuus on tätä päivää. Tähän trendiin tuskin lähden mukaan, sillä vaikka en aina tykkää ympäristön äänistä, tykkään kuitenkin olla kuulolla. Olisi hemmetin paljon tylsempää elää omassa kuulokekuplassa.

Kun menen metsään tai torille, haluan kuulla, mitä siellä tapahtuu. Sama juttu liikenteessä. Mieluiten pidän kaikki aistini auki. Ei olisi kivaa kulkea kaupungilla laput silmillä saati sitten tupot korvissa.

Parhaimmillaan tutut äänet rytmittävät päivää ilman, että kelloa tarvitsee katsoa. Kun iltapäivällä kuulen mopon pärinän, tiedän, että työpäivä on ohi ja kello käy kohti neljää. Seuraava äänimerkki on kello kahdeksan. Kun Harjun iltasoitto kajahtaa, on kylässä kaikki hyvin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa kuukauden tarjousjakso alla olevasta linkistä. Saat käyttöösi kaikki digipalvelumme sekä näköislehden.

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .