Kolumni: Lapsi ei saa keinuvauhtia huomiovarkaan iskiessä

Suomesta on kehittynyt vauhdilla someaddiktien valtakunta, kirjoittaa toimittaja Pertti Perämäki.

Kiinalla on pitkään ollut yhden lapsen politiikka. Käyttäytymistieteiden tutkijat ovat huolissaan, miten näiden lasten taidot riittävät ihmissuhteisiin. 1,4 miljardin ihmisen maahan ennakoidaan isoja perhesuhdeongelmia.

Menin eräänä alkuiltapäivänä Jyväskylän Matkakeskukselle. Astuessani halliin katseeni osui kolmeen osittain lattialla nuokkuvaan pojankoltiaiseen. Luulin poikien sammuneen. Sitten tajusin, että he päät painuksissa löhöillessään näpyttelivät älypuhelimiaan.

Ennen noiden aparaattien yleistymistä tuollaiset pojat olisivat nujakoineet keskenään tai mananneet JYPin edellisiltaista kiekkotappiota vierasjoukkueelle.

Mennessäni leikkipuiston ohi näin, kun pikkulapsi yritti keinussa turhaan saada vauhtia. Vieressä seisoi nuori äiti keskittyneenä kännykkäänsä. Ennen tuota aparaattia pienet tytöt saivat äidiltä vauhtia.

Kovasti pitämäni rock-yhtye 10cc julkisti vuonna 1975 albumin nimeltä How dare you! Levyn sisäkannen kuvassa on yli 30 aikuista samassa isossa huoneessa juhlimassa. Jokainen puhui perinteiseen lankapuhelimeen.

Se oli aikanaan mieletön visio, joka alkoi 80-luvun nousukauden aikana pikkuhiljaa toteutua, kun kännykät yleistyivät. Tänään se on arkitodellisuutta. Vaikka keskittyisit läsnä oleviin, niin kohta jonkun kännykän soittoääni katkaisee tilanteen ja ajatukset.

Astuin kahvilaan ja katsoin pöydissä istuneita asiakkaita. Lähes kaikilla oli seuraa, mutta he räpläsivät kännyköitään tai tablettejaan. Paikalla olleet eivät ollet läsnä.

Iltayöstä kello 23.30 tyttäreni kännykkään kilahteli kavereilta viestejä. Eikö 15-vuotiaat tavallisten perheiden tytöt enää nukukaan?

Olin koirieni kanssa lenkillä. Ne virtsaavat merkkinsä tuttuihin paikkoihin, nuuhkivat samalla muiden kulkijoiden jätökset ja roiskaisevat päälle omat jälkensä. Juuri näin me toimimme somessa.

Suomesta on kehittynyt vauhdilla someaddiktien valtakunta. Me päivitämme aurinkoisemmaksi elämäämme, levitämme kauneuttamme sekä hauskoja oivalluksia muiden ihailtavaksi, peukutamme muiden vastaavia jätöksiä ja odotamme peukkuja omillemme.

Eräs etsivän nuorisotyön tekijä aloitti hevoskummitoiminnan. Kohderyhmä on 10–14-vuotiaat somen haavoittamat tytöt. Heidän itsetuntonsa on romahtanut somen kauneusihanteiden edessä. Tavalliset ja normaalit tytöt ovat liukuneet täysin kaveripiirien ulkopuolelle.

Tulen kotiin. Vanhempi tytär katsoo läppäriltään jenkkileffaa, nuorempi tytär somettaa kavereiden kanssa älykännykällään, pojankoltiainen tappaa läppärillään nettiryhmäpelissä terroristeja ja puoliso katsoo läppäriltään Yle Areenasta jotain sairaalasarjaa.

Kukaan ei ole kiinnostunut, kuinka päiväni sujui, mutta oma älykännykkäni povitaskussa värisee. Huomiovarkaat ovat pikkuhiljaa hiipineet arkeeni. Keinuvauhditta jäävistä lapsista meillä on todella syytä olla huolissaan.

Me kasvatamme ensimmäisen sukupolven ilman aikuisen tai kavereiden aitoa läsnäoloa. Huomiotamme ja ajatuksiamme vie koko ajan joku muu. Some on mahdollisuus, mutta sen massiivinen informaatiovirta koukuttaa käyttäjänsä.

Maailmassa lienee 7,6 miljardia ihmistä. Ihminen on tunnetusti sosiaalinen olento, jonka tulee hallita myös tietyt käyttäytymisen perusteet. Selviytymisen mallin ja etiikan sekä laadukkaan elämän voi antaa kasvavalle vain aidolla läsnäololla. Ennakoin 7,6 miljardin ihmisen planeetalle uutta globaalia ongelmaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.