Kolumni: Olisiko hiljaisella viikolla aika hiljentyä?

Arkemme on muuttunut selvästi vapaammaksi minun elinaikanani ja tasa-arvokin kohentunut, mutta elämä on samalla maallistunut sekä menettänyt arvokkuuttaan. Esimerkiksi pääsiäisen liittyvä sanoma jää monille vapaapäiviä viettäville täysin sivuseikaksi.

60-lukua luonnehditaan vapaamieliseksi, mutta tuolloin esimerkiksi ravintolat karsivat asiakkaitaan. Pukeutumisen solmio- ja pukupakko olivat riesa ravintoloiden henkilökunnalle ja asiakkaille. Lisäksi naiset ravintola-asiakkaana kuohuttivat – jotkut ravintolat eivät päästäneet yksinäisiä naisia edes lounasasiakkaiksi.

Keskustelu jatkui vielä vuonna 1970. Tuolloin ilmestynyt käytösopas neuvoi, että nainen sai mennä ravintolaan yksinään aterioimaan kunhan vältti tanssiravintoloita. Tästä tasa-arvo on edennyt laukka-askelilla.

Samaisella 70-luvulla politiikka syöksyi kouluihin ja Teiniliitto rekrytoi kaikkia koululaisia vasemmiston rintamaan. Noina vuosina olin raittiin isäni ja hänen kuppia ottavan virkaveljensä kanssa autoreissulla. Isä oli kuski ja baareissa olutta ei saanut kuin ruuan kanssa. Sääntöä kierrettiin myymällä b-oluen kyytipojaksi pieni leipä. Muutaman baaripysähdyksen jälkeen isäni ja minun vatsat sekä isäni työtoverin pää olivat täynnä.

Hiljainen viikko on pääsiäistä edeltävä viikko. Se alkaa palmusunnuntaista, jolloin ma­keaa penäävät pikkunoidat virpovat kansakuntaa terveeksi. Viikko päättyy pääsiäiseen sisältäen rankan kärsimyksen sekä Kristuksen ylösnousemusjuhlan.

Vielä 70-luvulla kirkon ote arjessa oli tiukka, ja vaatimattoman tv-tarjonnan pitkäperjantai oli kaltaiselleni todellakin pitkä. Tuolla viikolla emme saaneet järjestää koulun konvia, vaikka niihin olisi ollut aikaa. Nämä konvat olivat ohjelmallisia iltamia, jotka päättyivät tanssiin. Hiljaisella viikolla ei tanssittu.

Tämä tilanne jatkui vielä 80-luvun alussa. Hämmästelin asiaa ääneen portsarille, kun kaverini sai Keuruulla viikon porttikiellon ravintolaan syötyään kukat ravintolapöydän maljakosta. Hilpeään menoon yltynyt teini-ikäinen seurueemme sai rauhassa ryypätä, ja se yksi hyypiö einehtiä kukatkin, mutta emme saaneet tanssia. Miekkosen porttikieltokin alkoi vasta seuraavasta päivästä.

Tanssikielto murtui selvästi ennen Berliinin muuria. Nimittäin jo vuoden 1984 Keskisuomalaisen ilmoitusten mukaan riemu oli revennyt. Lohi Bingo oli pitkäperjantain kiinni, mutta Vaajakosken urheilutalolla vietettiin Reippaat humpat Hanka-Humpan ja Marittan tahdittamana. Suolahden Hovihallin talvikauden päättäjäisissä jyräsi samaisena iltana Popeda. Lisäksi elokuvaohjaajan Steven Spielbergin vauhtifarssi 1941 – Anteeksi, missä on Hollywood? sai Jyväskylän ensi-illan juuri pitkäperjantaina. Se on hauskimpia elokuvakokemuksiani.

Suomi on antanut pikku hiljaa periksi liiketoiminnalle ja maallisuudelle. Työpäiviä lisättiin kuusipäiväisen työviikon kaudella vuonna 1955, kun juhannus ja pyhäinmiestenpäivä siirrettiin lauantailta sunnuntaille. Luomiskertomuksen kuusi työpäivää kutistuivat arkisessa työelämässämme viiteen jo 1960-luvulla.

Suomi on nykyisin jouhevampi paikka kuluttaa ja pyhämme monille tuottavaa arkea. Suuret marketit ovat auki myöhään yöhön ja jotkut jopa 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Ei kauppojen pyhäpäivien kiinniolot olleet ihmisille ongelma, mutta ne mahdollistivat työntekijöiden perheille yhteistä aikaa. Joissain tuttavieni perheissä tämä viikko vietettiin todella muistaen Kristuksen kärsimyskertomusta.

En ole koskaan tuntenut puoleensa vetäväksi kuvittaa juttua ristillä kituvalla Jeesuksella, mutta itse lunastuksen ajatus voisi olla nykyistä paremman pysähdyksen arvoinen. Vai pelkääkö arkinen ihminen Pyhää?

Kirjoittaja on aluetoimittaja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .