Kolumni: Televisio teki neurootikoksi

Elokuvat vaikuttavat ihmisten tyyleihin, valintoihin ja tapoihin, Heikki Kärki kirjoittaa.

Pienelle huomiolle jääneessä suomalaiselokuvassa Skene (2004) on kohtaus, joka on vaikuttanut pysyvästi elämääni.

Elokuvassa köyhä opiskelijatyttö (Pamela Tola) ajautuu huumeiden välittäjäksi. Aluksi rahaa tulee ja tytön elämänlaatu paranee. Rikastumista kuvataan konkreettisesti. Kun tytön veli käy vierailulla, Tola kysyy, ottaisiko tämä oluen ja huikkaa, että ”jääkaapissa on Kilkennya”.

Kun katsoin Skenen, olin itse köyhä opiskelija. Kohtaus jysähti tajuntaani. Jäin ajattelemaan, kuinka mahtavaa olisi säilyttää jääkaapissa olutta tarjottavaksi – vielä kalliimpaa ja maukkaampaa sorttia.

Vaimoni varmaan toivoo, että en olisi koskaan nähnyt Skeneä. Työelämään pääsemisen jälkeen olen pitänyt neuroottisesti huolen siitä, että jääkaapissa kököttää rivi lempioluitani. Ne eivät ole juotavaksi vaan katseltavaksi. Koen oluttölkkien ansiosta turvallisuuden ja onnistumisen tunteita. Aina kun avaan jääkaapin, huomaan toteuttaneeni unelman vuodelta 2004. Ja aina kun meillä käy vierailijoita, pääsen huikkaamaan, että ”jääkaapissa olisi olutta”.

Tiedostan kyllä, että tämä on outoa ja epäkäytännöllistä. Mokomat kaljatökit vievät tilaa oikeilta ruuilta. Toisinaan takimmaiset juomat vanhentuvat piloille.

Aivan tavatonta tällainen ei kuitenkaan ole. Monet muutkin ottavat elokuvista tai tv-sarjoista esimerkkiä omaan elämäänsä. Ne vaikuttavat ihmisten tyyleihin, valintoihin ja tapoihin. Vielä en tosin ole kuullut typerämmästä elokuvan synnyttämästä tavasta kuin omani.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.