Kolumni: Urheiluauto pitää naisen nöyränä

Kävin viime viikolla koeajamassa Pontiacin, joka oli varteeni nähden tavattoman matala – nimittäin 120-senttinen. Tämä tarkoittaa, että katto ylsi suurin piirtein napaani ja polvistuessani auton viereen olin sitä kämmenen verran korkeampi. Samaa vyötärökorkeutta toteuttavat monet muutkin urheiluautot. Mielestäni takuuvarmasti jouhevan sisään- ja ulosliikkeen takaavat vain maasto- ja pakettiautot.

Mutta siis. Urheiluauto. Kukapa moista ei haluaisi. Harvaan asiaan liittyy kuitenkin niin räikeitä ääripäitä kuin urheiluautoihin. Nimittäin vauhdikas ja kömpelö, tai vaikka ihailtava ja nolottava.

Onhan se nyt nimittäin jotenkin surkeaa, että olet maksanut ison summan saadaksesi komean ja elitistisen auton, mutta kömpiessäsi sinne sisään tai sieltä pois näytät huvittavalta ja sulavalta kuin yli-ikäinen sarvikuono.

Joidenkin autojen kohdalla tuntuisi jopa luontevammalta kontata sisään kuin kyykistyä. Ja sehän se vasta sulokkaalta näyttäisikin.

Jos olisin liikennepoliisi, puhalluttaisin varmuuden vuoksi jokaisen urheiluauton kuljettajan. Matalasta autosta limboavat ihmiset näyttävät nimittäin mielestäni aina varsin humalaisilta.

Voi toki olla, että vika on minussa ja jäykässä rangassani. Olen nähnyt monen itseäni kookkaamman liukuvan ratin taakse kuin itsestään. Pidän hyvin todennäköisenä, että matalien urheiluautojen omistajat harjoittelevat autotalliensa suojassa ajoneuvoon solahtamista. Saattaa jopa olla, että luksusautojen ohjekirjoista löytyvät askelmerkit näihin koreografioihin. Itse ainakin toivoisin moista.

Ohjeita voi etsiä myös netistä. Sieltä löytyy videoita, joissa opastetaan kuinka autosta kuin autosta noustaan elegantisti ja ilman turhia vilautteluja. Naisten kohdalla tärkein sääntö on, että jos olet liikkeellä hameessa, pidä polvet yhdessä. Tai jos et voi pitää, ota syliisi huivi tai viltti. Hyviä sääntöjä olisivat myös, että omaa kumimainen selkäranka, älä kasva yli 180-senttiseksi, äläkä nouse autosta jos joku on näkemässä.

Kätevä niksi on myös harhauttaminen. Jos minä omistaisin sulavalinjaisen kääpiöauton, tulisin autolleni aina juosten. Harjoittelisin kirmauksen, joka päättyisi Miami Vice -tyyppiseen konepellin yli liukuun. Uskon, että jos sen oppisi tekemään oikein linjakkaasti, sivustakatsojan muistista pyyhkiytyisi ehkä kokonaan saapumista seuraava ähellys ja ratin taakse kompurointi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa kuukauden tarjousjakso alla olevasta linkistä. Saat käyttöösi kaikki digipalvelumme sekä näköislehden.

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .