Kolumni: Urheilukentillä vallitsee virkistävä naisten valta

Järjestävät kuulemma jossain sellaisia naistentansseja. En ole koskaan käynyt. Koen, että siellä on naisilla liikaa valtaa. Se on pelottavaa. Itsetunnolle ja selälle olisi liian raskasta istua koko ilta yksin.

Jostain syystä naistentanssipelkoni on tullut mieleeni Kalevan kisojen katsomossa. Osin ehkä siksi, että Harjun epämukavilla kuppi-istuimilla selkäni kipeytyi joka päivä, mutta ennen kaikkea sen vuoksi, että esimerkiksi Kristiina Mäkelä, Wilma Murto ja Nooralotta Neziri vahvistivat upeilla suorituksillaan sitä ajatusta, että yleisurheilukentillä on naisten valta. Siinä, toisin kuin siellä tansseissa, ei taas ole mitään pelättävää.

On vain hienoa nähdä, että yleisurheilukentillä on upeaa naisosaamista. Siinä missä suomalaisella miesyleisurheilulla on fantastinen historia, näyttää naisten tulevaisuus erinomaiselta.

Naisten menestys ei ole sattumaa. Eikä myöstään miesten yleisurheilun taantuminen.

Tausta on tavallaan yksinkertainen. Suomalaisen urheiluelämän mullistuminen sitten yleisurheilun kulta-aikojen näkyy erityisesti miehissä. Kun vielä 1970-luvulla valtaosa lahjakkuuksista eksyi jossain vaiheessa yleisurheilukentälle, 2000-luvulla urheilullisesti lahjakkaat pojat valitsevat jalkapallon, jääkiekon, salibandyn tai playstationin. Hyviä valintoja kaikki, mutta niiden valintojen vuoksi yleisurheilulla on hankalaa.

Naisissa taas joukkuelajien asema ei ole niin vahva. Yleisurheilu on säilyttänyt tyttöjen harrastuksena mainiosti asemansa, ja aivan viime vuosina jopa parantanut sitä. Vaikka aikuisiän kynnyksellä moni naisyleisurheilija lopettaa ja alkaa keskittyä siviilielämän kujeisiin, on tyttöyleisurheilun positiivinen tunnelma onnistunut tuottamaan todellisia helmiä.

Urheilumullistuksen lisäksi naisten vallan taustalla on jonkinlainen ilmapiirin muuttuminen. Vielä jokin aika sitten yleisurheilussa paistoi aavistuksen tunkkainen meininki, jossa jokainen urheilija runnoi eteenpäin yksin. Nyt etenkin naisten puolella on sen näköistä, että urheilijoilla on erittäin mukavaa kannustaa toisiaan eteenpäin. Naisten urheilussa joukkuelajien asema ei siis ole niin vahva, mutta naiset ovat tehneet kovasta yksilöurheilusta monella tavalla joukkueurheilua. ”Me ollaan kaikki kavereita keskenämme”, totesi Neziri esimerkiksi naisten pika-aitojen tiukasta kilpailutilanteesta.

Aitojen lisäksi arvokisapaikoista voi jatkossa olla kilpailua myös korkeudessa. Kalevan kisoissa viisi hyppääjää ylitti 184 ja heistä neljä vielä 186. Taso oli ilahduttavan leveä ilman huipputulospiikkiäkin, ja korkeushyppypaikalla oli kaikin puolin hyvä tunnelma. Ja mikä parasta, joukkoon mahtui todella nuoria hyppääjiä.

Harjulla säväytti erityisesti 16-vuotias Jessica Kähärä, jonka 186 on ikälisättömyydet huomioiden huikea tulos. Kolme vuotta vanhemman Ella Junnilan kannattaakin kiirehtiä, mikäli hän aikoo ehtiä tavoitteidensa mukaisesti ensimmäiseksi suomalaiseksi kahden metrin ylittäjäksi. Molemmat ovat kaikesta päätellen aikamoisia poikkeuslupauksia.

Nuoret timantit vasta tekevät tuloaan, mutta jo muutaman viikon päästä Berliinin EM-kisoissa suomalaistoiveet menestyksestä nojautuvat yllättävän vahvasti naisurheilijoihin. Se on paitsi poikkeuksellista myös omalla tavallaan virkistävää.

Tulevaisuudessa se on vain virkistävää.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .