Kommentti: Konkarien lähtö antaa keskustalle kasvojenpesun mahdollisuuden, mutta lisää vaalitappion riskiä

Kääriäinen, Pekkarinen, Juhantalo, Kalli, Tölli, Keränen ja Rossi ovat jo ilmoittaneet, etteivät pyri jatkokaudelle.

Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen, Kauko Juhantalo, Timo Kalli , Niilo Keränen, Tapani Tölli ja Markku Rossi. Tätä konkaripoliitikkojen joukkoa ei nähdä kevään eduskuntavaaleissa.

Politiikkaa he eivät sentään aio jättää. Esimerkiksi Kääriäinen jatkaa kentän kiertämistä ja kertoo lähtevänsä mielellään puhumaan. Pekkarinen jätti oven auki eurovaaliehdokkuudelle ja aikoo lähteä maakuntavaaleihin.

Konkaripoliitikkojen lähtö merkitse vääjäämättä sitä, että kodittomia ääniä on jaossa ensi kevään eduskuntavaaleissa poikkeuksellisen paljon. Mitä tämä vaikuttaa keskustan vaalimenestykseen?

Pekkarinen vastasi perjantain tiedotustilaisuudessa tähän kysymykseen lainaamalla Ranskan pitkäaikaista presidentti Charles de Gaullea, joka on sanonut, että haudat ovat täynnä korvaamattomia miehiä.

– Uskon että tulee uusia poliitikkoja, jotka ottavat meidän paikat, Pekkarinen sanoi.

Kilpailu kiristyy

Pekkarinen kehui pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusta ja arvioi keskustan kannatuksen nousevan vaalipäivään mennessä, kun ihmiset näkevät talouden ja työllisyyden kohenevan. Hän tosin huomautti, että olisi tehnyt itse jotkin asiat toisin.

Kokeneet ja tunnetut konkaripoliitikot ovat keränneet ääniä yli puoluerajojen, mikä asettaa keskustalle suuria haasteita. Samalla uusi tilanne voi olla myös mahdollisuus.

Istuvat kansanedustajat ovat ovat aina vahvoilla eduskuntavaaleissa. Tämä saattaa rajoittaa ehdokkaaksi asettumista ja latistaa kilpailua puolueen sisällä.

Nyt lähdetään puhtaamalta pöydältä. Se lisää sekä puolueen sisällä että koko vaalipiirissä käytävää kilpailua äänistä. Aidon kilpailun kiristyminen saatta hyödyttää keskustaa ja antaa luontaisen mahdollisuuden myös pestä puolueen kasvoja vanhasta liasta. Pekkarointi on politiikkaa seuraaville tuttu kotiin päin vetämiseen viittaava termi, jolla ei ole kovinkaan myönteinen kaiku. Juhantalon mukana taas kulkee aina ajatus koplaamisesta.

Uusi ottaa silti aina aikansa, joten konkarien lähtiessä keskustalle jää melko iso vaalitappion riski.

Konkarit syrjäytettiin

Pekkariselta kysyttiin perjantain tiedotustilaisuudessa, löytyykö yhteistä nimittäjää sille, miksi moni konkariedustaja luopuu juuri nyt.

Hän oli arviossaan varovainen ja sanoi, että itse kullakin on omat motiivinsa. Hän sanoi, että monet pienet asiat käänsivät hänen päänsä ja hän huomasi, että myös eduskunnan ulkopuolella on mielenkiintoisia asioita. Yhden yhdistävän tekijän hän kuitenkin löysi.

– Kuinka vahvasti meitä tässä tarvitaan? Sen merkitys on aika pieni, mutta joku merkitys sillä voi olla, Pekkarinen sanoi.

Hän kuitenkin kertoi ymmärtävänsä, että puolueen puheenjohtaja kokoaa ministerijoukkueen. Pekkarinen vakuutti olevansa tyytyväinen varapuhemiehen tehtävään, mutta sanoi silti, että hänen paras pelipaikkansa on päättäjäjoukkueeseen kuuluminen.

Pekkarinen myös sanoi, että hänen ammattitaitonsa on huomattavasti parempi nyt kuin 25 vuotta sitten, jolloin hän nousi ensimmäisen kerran ministeriksi. Sipilä jätti reilut kolme vuotta kaikki konkaripoliitikot ministerilistan ulkopuolelle, sillä hän ei halunnut hallitukseen ikäisiään vanhempia henkilöitä.

Vuonna 2016 Pekkarinen haastoi Sipilän ehdokkaan Mika Lintilän kisassa elinkeinoministerin paikasta. Äänestys oli yllättävänkin tiukka.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .