Kommentti: Pystyisinkö minä olemaan eron hetkellä asiallinen?

Tässä kokonaisuudessa haastatellun lasten huoltajuudesta asiallisesti sopineen perheen piti alun perin esiintyä nimillään ja kuvillaan. He ovat onnistuneet asiassa, jossa moni epäonnistuu. Minusta heidän olisi pitänyt tuulettaa ja olla julkisesti ylpeitä itsestään.

Epäonnistuminen kun johtaa usein pitkiin ja tuskallisiin kiistoihin, jossa kärsivät aikuisten lisäksi lapset. Lapset, jotka ovat loputtoman lojaaleja vanhempiaan kohtaan, tuleepa elämässä eteen mitä tahansa, olipa vanhempi millainen tahansa. Lasten joutuminen pelinappulaksi vanhempien riidoissa on yksiselitteisesti väärin. Siitä tuskin kukaan on eri mieltä.

Jutussa esiintyvät kuitenkin ”Johanna” ja ”Seppo”, sillä etenkään ”Seppo” ei halunnut joutua tuttujen ja tuntemattomien hampaisiin avoimuutensa vuoksi.

Liinojen kiinni vetäminen kertoo hyvin, kuinka herkkä aihe avioero ja etenkin lasten huoltajuus on. Kuinka paljon tunteita se herättää.

Joidenkin huoltajuuskiistatarinoiden kuuleminen oli minusta ei-tästä-maailmasta-osastoa, mutta ikävä kyllä kaikkea ja paljon enemmänkin tapahtuu. Kuulemani mukaan yksi lyömäase miestä kohtaan on syyttää häntä oman lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Se on ehkä jäävuoren huippu.

En osaa edes kuvitella, miltä syytös syyttömästä tuntuu. Se kun johtaa usein pidätykseen ja siihen, ettei isä saa tavata lastaan ennen kuin asia on selvitetty. Useimmiten tehdään syyttämättäjättämispäätös.

Tarinoiden kuuleminen on pakottanut minutkin puntaroimaan omia ajatuksiani. Mitä jos minulle ja miehelleni tulee joskus avioero, vaikka en toden puhuen halua sellaista oikeastaan edes ajatella?

Pystyisinkö olemaan epäitsekäs, asiallinen ja jopa kunnioittava miestäni kohtaan, jotta hän saa tuntea olevansa tasavertainen vanhempi? Sitä kannattaa jokaisen isän ja äidin miettiä omalle kohdalleen.