Konehalli tuhoutui tulipalossa Äänekoskella – omistaja pelasti traktorin palavasta hallista vain hetkeä ennen rakennuksen sortumista

Toinen traktori ja henkilöauto tuhoutuivat palossa.

Konehalli tuhoutui täysin tulipalossa Äänekosken Hirvaskankaalla. Hallin sisällä ollut traktori oli syttynyt tuleen ilmeisesti sähkövian takia. Palo oli levinnyt 1980-luvulla rakennetun kylmähallin rakenteisiin.

Halli oli jo sortunut pelastuslaitoksen saavuttua palopaikalle Rannankyläntielle, kertoo päivystävä palomestari Toni Jurmu Keski-Suomen pelastuslaitokselta.

– Hallin mukana paloivat traktori ja henkilöauto. Toisen traktorin omistaja ennätti pelastaa sisältä vain hetkeä ennen kun halli sortui, Jurmu toteaa.

Omistaja ei loukkaantunut.

Pelastuslaitos sai rajattua palon siten, ettei se päässyt leviämään viereiseen lämpökeskukseen. Myös hallin seinän vieressä ollut klapikone saatiin pelastettua, Jurmu kertoo.

– Omakotitalo sijaitsee 50 metrin päässä konehallista, eikä ollut vaarassa.

Omistaja soitti hätäkeskukseen huomattuaan palon noin kello 19.30. Tuntia myöhemmin palo oli saatu sammumaan.

– Kevytrakenteisen kylmähallin rakenteet palavat nopeasti heikoiksi. Lisäksi lumikuorma painoi hallia maahan, Jurmu kertoo.

Palopaikalla oli Jurmun mukaan puolenkymmentä pelastuslaitoksen yksikköä. Halli oli kooltaan noin 20 metriä kertaa 10 metriä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .