Konnekosken kanavan suunnitelma valmistuu

Konnekoskelle rakennetaan kanava. Konneveden ja Hankaveden yhdistävän kanavan suunnitelma valmistuu vielä lokakuun aikana. Ely-keskus on rahoittanut nyt Rautalammille päättyvää suunnitteluvaihetta.

Nykytilassa Konnekoski soveltuu korkeintaan pienveneellä kulkemiseen ja siten rajoittaa alueen matkailupotentiaalin kasvua. Lisäksi ohitustilanteet kapealla ja virtaavalla kulkuväylällä ovat hankalia ja vaarallisia.

Konnekoski sijaitsee Rautalammin kunnassa ja Rautalammin vesistöreitillä Kymijoen päävesistöalueen latvoilla. Koski purkaa pääosan yläpuolisen Hankaveden vesistä alapuoliseen Konneveteen.

Aikuiset virtavesikutuiset kalat viihtyvät koko virtaavalla alueella, mutta esimerkiksi taimenelle Konnekoski ei tarjoa sopivia kutusoraikkoja tai suojaa poikasille.

– Hanke kohentaa Etelä-Konneveden kansallispuiston vesistömatkailua. Suunnitteluvaihe on loppusuoralla ja itse asiassa viimeistelen nyt vesilain mukaisia hakemuksia Aluehallintovirastolle, kertoo projektipäällikkö Riikka Karjalainen Rautalammin kunnasta.

– Toteutuessaan kanava mahdollistaa Päijänne–Keitele-kanavalta pääsyn Konnevettä, Hankavettä ja Pitkälahtea pitkin Rautalammin kuntakeskukseen.

 

Koski on lyhyt yksittäinen kynnys. Kunnostuksessa kynnyksen yläpuoleisen lahden koillisrannalle 300 metrin matkalle rakennettaisiin 14 virran suuntaista poikaskivisärkkää sekä 11 kutusoraikkoa. Kunnostus kohdistuisi noin 0,4 hehtaarin pinta-alalle.

Rautalammin kunnan hallinnoima suunnitteluhanke on saanut EU-rahaa runsaat 35 000 euroa ja Rautalammin kunnan osuus rahoituksesta on runsaat 15 000 euroa. Kanavan kustannusarvio on 3 miljoonaa euroa. Koskikunnostuksen hintalappu on 75 000 euroa ja se syntyy muutamassa viikossa.

– Hankkeen rahoitus on vielä auki, ja siihen liittyviä palavereja meillä on vielä muutama tässä suunnittelukauden hännässä. Lupaprosessi kestää noin vuoden ja sen valmistuttua voimme paneutua kunnolla rahoitukseen ja toteutussuunnitteluun, sanoo Karjalainen.

 

Kanava mitoitetaan 4,2 metriä leveälle ja 15 metriä pitkälle alukselle, jonka syväys on 1,8 metriä. Siihen tulee joko automaattinen tai käsikäyttöinen sulku.

Vesiliikenteen siirtyminen koskesta kanavaan vähentää Konnekosken eroosiota ja parantaa virtakutuisten kalojen elinolosuhteita.

Konnekosken alueita käyttävät muun muassa koskikalastajat, koskimelojat, veneilijät, matkailijat ja paikalliset asukkaat. Suunnittelualue on osittain Etelä-Konneveden kansallispuistoa, osittain Natura-aluetta ja lisäksi siellä on useita yksityisiä maanomistajia. Vesialueen omistavat Kosken ja Lassilan osakaskunnat.

Kanava avaa uuden järven ja apajan

Saimaan kanavavaltuutetun toimiston toimistopäällikkö Seppo Kykkäsen mukaan Suomessa on rakenteilla nyt vain Kimolan kanava Konniveden ja Iitin Pyhäjärven välille.

– Teollisuus on kiinnostunut Saimaan kanavan kohentamisesta kuljetuksiin, ja se vaatisi sulkujen pidentämistä. Toki keskusteluissa on ollut vaikkapa Saimaan ja Päijänteen yhdistävä kanava, mutta kanavarakennelman pituus vie siltä uskottavuutta.

– Ensi kuulemalta Konnekosken lyhyt kanava kuulostaa paikallisesti hyvältä matkailun mahdollisuuksien kohentajalta. Kannattavuudelle olennaisia asioita ovat alueen matkailupotentiaali ja paikallisten mahdollisuus järjestää palveluita, sanoo Kykkänen.

 

Laivuri Matti Huuskosen 50 hengen Autere-laivaan Konnevedellä nousi 2 000 risteilymatkustajaa viime kesänä. Joka viides oli ulkomaalainen.

– Autere voisi käyttää kanavaa. Tuolloin voisin hakea matkustajia Hankaveden puolelta Rämäkän leirikeskuksesta ja Törmälän matkailukeskuksesta sekä Rautalammin kuntakeskuksesta. Kyllä se toisi toimintaan merkittävän lisän, kunhan huviveneväylä merkitään koko reitille, toteaa Huuskonen.

Veneilyä Konnevedellä harrastava Risto Lahtinen suuntaisi kanavan kautta uudelle apajalle.

– Olen kalastellut lähinnä Etelä-Konnevedellä. Hankaveden kuhakanta on vahva. Kyllä kanava avaa uudet järvenselät ja apajat, sanoo Lahtinen.

Juttua korjattu 22.10. klo 12:53: Kimolan kanava on rakenteilla Iitin Pyhäjärven ja Konniveden välille, ei Konneveden.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .