Kontiola tarkensi vaalirahayhteyksiään

Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola avusti Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen perustamista teknisissä asioissa. Kontiola kertoo asiasta itse tiedotusvälineille lähettämässään selvityksessä.

Kontiola avusti yhdistystä sääntöjen laadinnassa ja yhdistysrekisteriin viemisessä. Hän on myös toiminut yhteishenkilönä rekisteröintiasiassa sekä hoitanut yhdistyksen pankkiasiointia aivan sen perustamisvaiheessa.

Puoluejohto ei Kontiolan mukaan ollut tietoinen kehittämispäällikkönsä tilinkäyttöoikeuksista yhdistyksessä. Kontiola kirjoittaa harkintakykynsä pettäneen ja pahoittelee tapahtunutta.

Julkisuudessa on aiemmin kerrottu Kontiolan olleen paikalla, kun yhdistystä perustettiin keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen työhuoneessa. Kohuttu yhdistys on jakanut rahaa vaalikampanjointiin lukuisille kansanedustajille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.