Korkeasaaren karhut heräsivät talviuniltaan kylmään keliin ja temmelsivät pakkaslumessa – katso kuvat

Karhujen ulkotarhan luukut avattiin tänä aamuna.

Korkeasaaren eläintarhassa kaksi naaraskarhua on herännyt talviuniltaan, vaikka ulkona paukkuvat vielä pakkaset. Korkeasaaren mukaan karhujen ulkotarhan luukut avattiin tänä aamuna.

– Ensimmäinen karhu tuli saman tien näkyviin ja lähti hitaasti astelemaan ihmisten lumeen jättämiä jälkiä pitkin. Toinen karhu kävi ovella katsomassa auringonpaistetta ja nuuhkimassa kylmää ilmaa ja kääntyi sitten takaisin, eläintarha kertoo tiedotteessaan.

Korkeasaaren mukaan hetken aikaa näytti siltä, että karhut tyytyisivät lepäilemään sisällä.

– Laukkaaminen syvässä pakkaslumessa ja nautinnollinen turkin rapsuttelu puunrunkoja vasten veivät lopulta voiton, eläintarha kertoo.

Karhut ovat maistelleet pieniä määriä kevyttä ravintoa: ainakin kiinankaalia, salaattia, omenaa ja porkkanaa.

Eläintarhasta kerrotaan, että karhujen talviunet kestivät tällä kertaa pidempään kuin kahtena edellisenä vuonna. Viime keväänä karhut heräsivät lämpimiin säihin helmikuun puolivälissä, ja vuotta aiemmin ne olivat jalkeilla jo helmikuun alussa.